Katainen pelaa kokoomuksen pelkurimaisesti oppositioon
Pelaako kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen tietoisesti kokoomuksen oppositioon ainakin seuraavaksi neljäksi vuodeksi? Katainen on tänään linjannut, että kokoomus ei lähde hallitukseen, joka kiristää työn verotusta. Kataisen mukaan ansiotulojen verotus on puolueelle kynnyskysymys. Tuo linjaus on ilmeisesti tarkoitettu vastaukseksi perussuomalaisten eilen esittämän vaalitavoitteeseen, jonka mukaan isotuloisten tuloverotusta pitäisi kiristää.
Katainen siis pelaa linjauksellaan kokoomusta tarkoitushakuisesti oppositioon ja näin pakenee pelkurimaisesti vastuuta siitä, että ovat tietoisesti saattaneet suomen velkaantumisen tielle ja kasvattaneet tuloeroja. Kataisen linjaus osoittaa myös sen, että kokoomus maksattaisi kaikkein raskaimmin pienituloisilla ja köyhimmillä valtiontalouden ongelmia, päästäen isotuloisemmat kuin koiran veräjästä.
Tämähän tulee tietämään sitä, että kokoomuksen perälauta ei enää tule vuotamaan vaan se tulee olemaan täysin auki ja ehkäpä Katainen nostaa kipinkin pystyyn vielä ennen vaaleja, jotta sitkeimmätkin lavalla olijat tulevat tippumaan kyydistä.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Kyllä hallitus saadaan pystyyn niistäkin, jotka malttavat pitää näppinsä erossa työmiehen palkkapussista. Kokoomuksella on toimiva vero-ohjelma ja muista poiketen se ei ole sysäämässä julkiselle sektorille lisämenoja veronmaksajien maksettavaksi. Perussuomalaisten ohjelmassa menopuolta riittää.
Kokoomus nimenomaan siirtää verot maksettavaksi tuotteiden kautta ja sinne menee etupäässä köyhimpien rahat.
Mahdatko sinäkään sitä ymmärtää. Keskiluokka maksaa kuitenkin saman kuin että pidätetään samanverran palkasta, rikkaimmat vähiten ja köyhät sitten eniten.
Härskiä ja törkeää. Mutta eihän se ole kansalliselta sekoomukselta, KYKY-puolueelta mitään uutta. Nypitään rusinat pullasta, köyhät syökööt pullan. Voi teitä, miten läpinäkyvää ja turmiollista itsekkyyttä. Miehekästäkö? Huh huh..
Kas kun ette ehdota lakiin saman tien että tietyn tulorajan alittavien tai kykyprofiililtaan vajaitten lahtaamiseen anetaan luvat ja ne voidaan suorittaa vaikka insuliinilla. Mitä sitä luusereita ja pummeja, kyvyttömiä elättämään? Kuluthan niistä on isommat kuin tulot.
Vai, joko on tekeillä joku lapsityövoiman salliva laki?
Köyhien pennut assalle kunnon ihmisten kenkiä plankkaamaan. Nythän on kaikenväristä lasta tarjolla.
Sailaksen paperia vaan pöytään..
No.. onneks Kataisen puntit tutisee ja säntää pakoon jos ei saa ketään isosta rinnalleen ja KEPU:n taholta ei turvaa näy eikä muidenkaan.
Persut on iso kysymysmerkki.
Soinin varaan ei voi laskea oikein mitään..
TyöMIEHEN palkkapussi..
Entäs jos työNAISET haluukin maksaa progressiivisia veroja eikä maksattaa kaikkea köyhillä mummuilla, yksinhuoltajaäideillä lapsineen, vähävaraisilla opiskelijoilla, pätkätyöläisillä, sillä jo 1 000 000:lla suomalaisella, jotka kituuttaa siellä 900€/kk. tulojen tuntumassa.
Miehillä, kun ovat ahneimmillaan ja tyhmimmillään, teillä ei ole mitään häpyä. Ei kylläkään ole uutinen. Lisää lisää js yhä lisää..
Voi teitä..
Olen yrittäjä, mutta maksan siitä huolimatta kiltisti ja mukisematta veroni. Olen myös valmis maksamaan niitä enemmänkin, mikäli päättäjät katsovat sen tarpeelliseksi.
En kuitenkaan ymmärrä, miten mummuilla, yh-äideillä lapsineen, opiskelijoilla ja pätkätyöläisillä "maksatetaan kaikki". Käsitykseni mukaan kaikki edellämainitut ovat yhteiskunnallisesti saajapuolella, niin palveluissa kuin tulonsiirroissa. Toki hekin joutuvat maksamaan veroja, kuten arvonlisäveroa, mutta minusta siinä ei ole mitään kohtuutonta. ALV kun sattuu olemaan tasa-arvoinen vero, kun jokainen maksaa veroa vain niistä palveluista ja tuotteista mitä käyttää. Kohtuutonta olisi se, että yhden maitolitra maksaisi enemmän kuin toisen vain sen takia, että yksi on esimerkiksi sattunut tekemään enemmän ylitöitä ja hänellä olisi varaa maksaa maidosta enemmän.
Toisessa blogissa väitit, että yrittäjät upottavat menojansa yrityksen kirjanpitoon, ja että yrittäjät voivat nauttia verottomista osingoista. En osaa puhua kaikkien yrittäjien puolesta, mutta minä en ainakaan upota yritykseni kirjanpitoon mitään suoraan liiketoimintaani liittymättömiä kuluja; sellainen peli tyssäisi viimeistään tilintarkastajiin. Enkä valitettavasti ole päässyt nauttimaan niistä verottomista osingoistakaan, vaan jokaisesta eurosta olen maksanut vähintään yksinkertaisen veron yrityksen kautta. Ilmeisesti olet sitä mieltä, että yrittäjät ovat niin hyväosaisia, että heidän pitäisi periaatteesta maksaa ansaitsemistaan euroista verot kahteen kertaan?
Katainen vaan tietää paremmin, että n.5000€ kuussa tienaava ei oikeasti ole mitenkään hyvätuloinen, vaan kuuluu juuri siihen tärkeään ryhmään, jossa on suurin osa pk-yrittäjistä.
Jos lähdetään vähentämään näiltä työpaikkoja tarjoavilta yrittäjilta kannustusta laajentaa toimintaa - on sama, kuin ei haluttaisi työpaikkojen lisääntyvän.
Onko se Persujen mielestä järkevää?
ville pihola: "että n.5000€ kuussa tienaava ei oikeasti ole mitenkään hyvätuloinen"
-Oho? Ei huippupalkka "huippu"johtajiin verrattuna mutta kohtuullisen hyvätuloista.
n. 1 000 000 suomalaista elää n. 900€/kk tuloilla ja osa väestöstä on työmarkkinoiden ulkopuolella. 5000, vaikka siitä otettis 50% ennakkoa (HUOM! ennakkoa), siitä jää 2500/kk, jolla maksaa kekkeesti lainojaan joita kannattaa ottaa kun inflaatio syö niitä olemattomiin ajan kanssa.
Ja entäs ne muut tulot? Lapsilisät? 2-3xlapsilisät per perhe. Entäs se kotitalousvähennys, 60% verovähennysoikeus omavastuun jälkeen. Pikku rempat, kodinkonehuollot, siivooja ja kaikenlaista.. Subjektiiviset päivähoidot, alhaiset maksut..
Kel rajhaa on se rahaa saa..
Pk- yrittäjät voi kaiken lisäksi kierrättää paljon kulujaan firman kautta. Käteen ei kannata paljoa palkkaa nostaa.
Enkä tietenkään ole sanonut että.. Mutta jos on varaa nostaa pk. yrittäjänä 5000 käteen/kk niin ei ole ihan nirunarupaja.
Toki niin että miesvaltaislla aloilla, miesten kyky tajuta rahan arvoa, ymmärtää kokonaisuutta, kun ahneimmat metalli- paperi- kemia- jne. on vaatineet itselleen huippuansioita verrattuna moniin muihin.
Saahan sillä rahalla sitten oman asunnon, ehkä sijoitusasuntoja, kesämökkejä, autoja, asuntoautoja, motskateita, mönkijöitä, moottorikelkkoja, huvipursia..
Kun ottaa velkaa niin ne kiihkeässä inflaatiossa kuolettaa itteensä ja moni tavallinen duunari ei ole mikään köyhäduunari.
Valitettavasti monet yrittäjät on köyhiä..
Tuloeroja pitäis kiireimmiten tasailla yhteiskunnan sisäisin tulonsiirroin. Kohta siellä on paperityöläisetkin leipäjonossa ja Nokian työntekijöitä. Kokoomuksen pitäis herätä jo teekutsuiltaan.
Tosiasia on vaan se, että yhteiskunta tarvitsee myös niitä, jotka ovat valmiita ottamaan riskejä ja palkkaamaan työntekijöitä. Samoin yhteiskunta tarvitsee niitä, jotka tekevät niille töitä.
Koneisto ei vaan yksinkertaisesti toimi, jos kaikki kuuluu samaan kastiin.
Kaikki ihmiset ei soveltuisi työnantajaksi, vaikka heillä olisi pääomaa aloittaa toiminta. Ne, jotka ovat siinä onnistuneet omaisuutensa menetyksen riskistä huolimatta, ovat kyllä ansainneet varmasti joka euron, mitä he tienaavat enemmän, kuin työntekijät.
Veroja lisäämällä tulee suomalaisen työn hinta nousemaan ja sen jälkeen meillä ei ole tämän hetkisenkään vertaa kilpailukykyä viennissä. Suomen pitää saada vientiä pikemminkin kasvatettua eika tappaa sitä kokonaan.
ville pihola: "Tosiasia on vaan se, että yhteiskunta tarvitsee myös niitä, jotka ovat valmiita ottamaan riskejä ja palkkaamaan työntekijöitä. Samoin yhteiskunta tarvitsee niitä, jotka tekevät niille töitä.
Koneisto ei vaan yksinkertaisesti toimi, jos kaikki kuuluu samaan kastiin.
Kaikki ihmiset ei soveltuisi työnantajaksi, vaikka heillä olisi pääomaa aloittaa toiminta. Ne, jotka ovat siinä onnistuneet omaisuutensa menetyksen riskistä huolimatta, ovat kyllä ansainneet varmasti joka euron, mitä he tienaavat enemmän, kuin työntekijät."
-Prostituoitu myy itteensä rahasta. Kaikki eivät todellakaan voi olla porttoja. Olet oikeassa. Saat sinä piirtää tussilla täplän päähäs, ihan miten vaan.. Huh.. Kasti.. äitis oli kastissa kun sua teki.
Johtaminen on ammatti. Siivoominen on ammatti. Kun intialainen lapsi ompelee sinulle kauluspaitaa hikipajassa Gangesin rannalla, hän teke sitä mitä käsketään, mihin kasti pakottaa.
Välillä tämä on suorastaan masentavaa yrittää selittää epäluoville ja epäloogisille taviksille, keskinkertaisuuksille yksinkertaisia asioita.
Kuka on kiinnostunut sun rahoistas. Myy ittees hyvä ihminen, myy äitis ja lapses, uhraa ne rahamarkkinoille, mutta anna muitten olla ja elää. Ei kaikista todellakaan ole huoraamaan ihan kaikkee.
Nokia ja IT-ala on hyvä esimerkki työläisistä, jotka voivat tienata nopeesti paljon, mutta monet, jotka tienaa myös paljon, he kuluttavat sen saman tien. Raha = liike. Bisnes tarkoittaa liikettä. Ymmärrätkö?
Eikä ole mitään työn ANTAJAA; on työvoiman myyjät ja ostajat, sivistyksessä, josta sinä et näytä ymmärtävän kunnolla.
Yhteiskunnan velvollisuus ei ole työllistää, kun markkinat kyllä toimii omalla painollaan kun-han yhteiskunnassa vaan valitaan tarpeeksi professoreita säätelemään markkinoita, niin ettei siellä muodostu kartelleja ja monopoliologargiaa. Yhteiskunnan sisäiset tulonsiirrot ovat yksi osa infraa, mistä viisailla ihmisillä on velvollisuus huolehtia koska markkinat eivät elä, eikä raha liiku jos ei ole kunnon infraa..
Puhunko seinälle?
Ymmärrätkö sinä muuta kuin sanan raha?
Minä olen ollut joskus töissä, missä olen joutunut organisoimaan. Ei se ole minun juttuni niinkuin ei kirjanpitokaan, jota myös olen tehnyt, mutta ei ne niin ihmeellisisä duuneja ole, jos niistä tykkää. Mulla on huono työmuisti.. mutta.. sihteerithän on sitävarten..
Ken itsensä ylentää, se itsensä alentaa. Muista se säätyläishinkuines.
Jokainen palvelijasi on potentiaalinen myrkyttäjäsi. Tasa-arvossa ei sitä vaaraa ole. :)
Huoh :(
Missäköhän mää oon sanonu jotain siihen suuntaankaan ettei tarvita yrittäjiä..
Onhan Björn Wahlrooskin käynyt Sirola-opiston, ei tämä siitä voi johtua?
Kun olen natu, siitäkö nyt kiikastaa. Poikien reviirillä? Lakkaa järki juoksemasta ja näköö hämärtää kun mun naamake on teksitin kodalla, luetaan mitä sattuu???
En jummarra.
Markkinavoimathan ne on mitä ihmiset pyörittää.
Valtio on se mikä säätelee ihmisten toilailuja ja ylläpitää infraa, peruspalveluita ja huolehtii niistä ketkä ei itse kykene.
Yrittäjyyshän on kaiken a ja ö. Tietenkin.
Valtion pitää tehdä kaikkensa että mahdollisimman moni voi yrittää ja hakkia sillä yritteliäisyydellä elantonsa!
Ei siinä mitään kasteja tms.
Hyvä huomio Juha!
Eipä se olisi mikään ihme. Jos pelin politiikkaa
harrastaisi, niin se olisi nyt kertakaikkisseen
wiisain ratkaisu. Tuonhan tunnustaa länsimainen
tiedemieskin.
Vastuullisuuttahan on Kävelevän Kataistrofin
toimesta vatkutettu maailman tappiin.
Sitä vaan ei ole kerrottu, että vastuun kantaa
muut kuin työläispuolue.
Lukita jo nyt ja jättää typerykset paskassa rypemään.
Se istuu Kokomustaan kuin makki huussiin.
Oikein tuoksun kera.
Raadollista Harmaasusi™
Voisiko joku Kokoomuksen kellokas kertoa minulle sen mekanismin, jolla tuloverojen alentaminen ja samaan aikaan tapahtuva euromääräisesti suurempi ALV:n nosto saa talouden nousuun. Siis lisätään verotusta ja talous kasvaa...Tähän vielä lisäksi energiaverojen korotukset että päästään lopullisesti eroon raskaasta teollisuudesta...
Kuvitteleeko Kokoomus ettei ALV:n noston aiheuttamaa ostovoiman heikkenemistä oteta huomioon palkkaneuvotteluissa? Taitaisipa olla ensimmäinen kerta.
ALV:n nosto aiheuttaa painetta bruttopalkkojen nostamiseksi aivan samoin kuin ansiotulojen verotuksen kiristäminenkin. Työn hinta nousee ja edelleen ollaan kusessa.
Kustannustasoa ja työn hintaa saadaan Suomessa alas vain jos kokonaisveroastetta uskalletaan reilusti tiputtaa. Se taas vaatisi todella radikaalia menojen leikkaamista. Leikkauslistaahan kokoomus ei kuitenkaan ole valmis esittämään - ainakaan ennen vaaleja.
Jari Martikainen, en ole mikään kokoomuksen kellokas, mutta voin yrittää avata sinulle tuota yhtälöä.
Tuloveron aleneman myötä sinulle jää nettopalkka isommaksi ja sinulla on silloin enemmän rahaa käytettävissä.
Alv:n korotus vaikuttaa sinulle vain niihin kuluihin, jotka sisältää alvia. Esimerkiksi asunnon vuokra tai vastike ei yleensä sisällä alvia ja asumiskulut ovat kuitenkin matalapalkkaisilla yleensä ne isoimmat kuukausittaiset kulut.
Näiden merkittävän kokoisten alvittomien menojen ansiosta pienituloisilla on tämän muutoksen jälkeen edelleenkin jotakuinkin sama määrä hyvinvointia materiaalissa mitattuna, vaikkakin euroina mitattuna nettotulot nousee vähemmän, kuin ostovoima kaupassa laskee.
Alv:n korotus vaikuttaa eniten keski- ja suurtuloisien kuluihin, koska he ostavat muutenkin paljon enemmän kaikenlaista semmoista, mihin pienituloisilla rahat eivät riitä. -Eli käyttävät euroja enemmän. Heidän kulutuksen määrästä nämä alvittomat maksut ei ole prosentteina läheskään samaa luokkaa pienituloisten kanssa, joten tuloveron laskusta saatu hyöty häviää alvin korotukseen, jos rahaa vaan käytetään.
Tämän verotulon siirron tuloverosta alviin ansiosta keski- ja suurtuloiset saavat paremman mahdollisuuden maksaa veroja ikäänkuin "käyttöverona" eli mitä enemmän käytät, sitä enemmän maksat.
Mielestäni tämä on oikeudenmukaisempi verotuskäytäntö kaikkia kohtaan. Eikä se aiheuta brt-palkan nostopaineita, kuten sinä epäilit.
Kuten sanoin, että en ole mikään kellokas, mutta toivottavasti tämä sepustus valaisi sinua asiasta edes vähän.
Kiitos, Piholalle asiallisesta vastauksesta.
Tuosta väitteestäsi että ALV:n korotus ei aiheuttaisi bruttopalkkojen nostopaineita olen kyllä vahvasti eri mieltä. Kokoomus on nostamassa ALV:tä siis euromääräisesti enemmän kuin se ansiotulojen verotusta alentaisi. Lisäksi Kokoomus on korottamassa mm.energiaveroja.
Jos välillisiä veroja(euromääräisesti)nostetaan enemmän kuin välittömiä lasketaan, aiheuttaa se ainakin meikäläisen matematiikalla palkansaajien ostovoiman heikkenemistä.
Tämä taasen aiheuttaa väistämättä paineita palkkaneuvotteluissa bruttopalkkojen nostamiseksi.
Olen siis siinä käsityksessä, että Kokoomus haluaa kerätä ALV:n ja energiaverojen korotuksella enemmän euroja valtion kassaan, kuin mitä ansiotulojen verotuksen helpotuksella valtio menettää.
Just. Jostakinhan sen työMIEHEN on se palkka saatava millä se maksaa sen leivän ja oluensa.
Hulluja nuo Roomalaiset!!!
Jari Martikainen, olet varmasti oikeassa siinä, että verotuloja tulee valtion kassaan nällä muutoksilla enemmän, kuin nyt. Se tarkoitus näillä muutoksilla on yleensä tapana olla...
Näillä muutoksilla vaan suurimmaksi nettomaksajaksi joutuu kuitenkin suurituloiset, koska pientuloisilla on menopuolella prosentuaalisesti paljon enemmän kiinteitä kuluja, joihin alv:n korotus ei vaikuta.
Toivottavaa olisi kuitenkin se, että tuloveron laskulla olisi työllistymistä lisäävä vaikutus ja saataisiin valtiolle sitä myöden lisää verotuloja.
Energiaverotus onkin asia erikseen, joka vaikuttaa moneen asiaan myös välillisesti, esim. kaikkien pyörillä kulkevien tavaroiden tai elintarvikkeiden kuljetuskustannusten kasvu siirtyy viime kädessä kuluttajan maksettavaksi. En tosin usko kokoomuksenkaan olevan nostamassa energiaveroa enää enempää vuodenvaihteisen korotuksen jälkeen ainakaan ihan lähiaikoina.
Kokoomusen linjauksessa he ovat asettaneet vain option, eikä ehdollista korotusta. Neljä hallitusvuotta on pitkä aika ja silloin voi tapahtua jotain sellaista, että energiaveron nosto voi olla se ratkaisu, mihin valtio voi joutua turvautumaan. Mielestäni on ihan rehellistä kertoa tämä mahdollisuus vaaliohjelmassaan, vaikkei se tulevalla hallituskaudella kongretisoituisikaan.
Öljyn maailmanmarkkinahintakin on pompsahtanut ennätyslukemiin öljyntuottajamaiden kriiseistä johtuen, niin en usko yhdenkään hallituspuolueen lähtevän lisäämään tässä vaiheessa energian hintaa veroja korottamalla.
Selväähän on se, että leikkauksiakin tarvitaan ja paljon, mutta ne onkin sitten asia erikseen,,,
Pitämällä kiinni jo aiemmin linjaamsta periaatteestaan olla kiristämättä Suomen jo nykyisinkin maailman korkeinta ansiotuloveroprogressiota kokoomus erottuu ansiokkaasti kaikista muista puolueista ja siten varmistaa omiensa vaaliuurnille menon sekä uusien äänestäjien saamisen niiden joukosta, jotka ovat sitä mieltä, että työmies on palkkansa ansainnut.
Haluaisinkin kysyä perussuomalaisilta tuosta 5000 euron bruttotulon verojen kiristyksestä, että miksi sitten kahta aikuista perheen elättäjää, joista toinen tienaa 2000 euroa ja toinen 3000 euroa, pitää silittää päähän ja tukea, mutta kun samankokoista perhettä elättää yksi 5000 euroa tienaava, niin häntä pitää rankaista veron korotuksella?
Jälkimmäisellä perheellähän on jo nykyiselläänkin huomattavasti tiukempaa kuin ensimmäisellä. Ei tule persut tällä periaatteella menestymään!

Kommentoi 16 kommenttia