Muuttuiko vakuutussopimuslaki todella 1.11.2010 ?
Vakuutussopimuslakiin tuli muutos, joka tuli voimaan 1.11.2010. Tuon muutoksen mukaan vakuutusyhtiöt ei saa kieltäytyä myöntämästä vapaaehtoista vakuutusta vedoten asiakkaan maksuhäiriömerkintöihin, noin minä ainakin ymmärrän oikeusministeriön 29.10.2010 julkaiseman tiedotteen sanoman, jossa selkokielellä lukee mm.
”Vakuutusyhtiöt joutuvat jatkossa myös perustelemaan päätöksensä kirjallisesti, jos ne epäävät tai irtisanovat vakuutuksen. Hylkäys- tai irtisanomisperusteen on oltava lain ja hyvän vakuutustavan mukaisia. Esimerkiksi vakuutusyhtiö ei saa systemaattisesti hylätä vakuutushakemuksia hakijan vammaisuuden takia. Myöskään pelkkä maksuhäiriömerkintä ei riitä hylkäysperusteeksi.”
Kuitenkin vakuutusyhtiöt kieltäytyvät noudattamasta tuota vakuutussopimuslain muutosta, eivätkä myönnä kotivakuutusta maksuhäiriömerkintäiselle, vedoten maksuhäiriömerkintöihin.
Minulla on kopiot parin maksuhäiriömerkintäisen kaverin saamista kirjallisista ilmoituksista parista vakuutusyhtiöstä.Tiivistelmä niiden sisällöstä alla.
Tapiola on 2.11.2010 päivätyllä kirjeessään perustellut kotivakuutuksen eväämistä Suomen Asiakastieto Oy:stä saamiensa tietojen perusteella, joista ilmenee, että asiakkaalla on luottotiedoissa merkintöjä.
Lähivakuutus on 11.11.2010 päivätyllä kirjeellään kieltäytynyt myöntämästä kotivakuutusta, perusteenaan se, että asiakkaalla on häiriöitä Suomen Asiakastieto Oy:n luottorekisterissä.
Lähivakuutus on 13.12.2010 päivätyllä kirjeellään hylännyt kotivakuutushakemuksen perusteluinaan se, että hakijalla on luottotietorekisterissä maksuhäiriömerkintöjä.
Lukiessani Finlex:stä mitä vakuutussopimuslakiin on kirjoitettu vakuutushakemuksen hylkäysperusteesta niin hämmästyin, koska siellä lukee seuraavasti:
6 a § (14.5.2010/426) Tieto hylkäysperusteestaJos vakuutusta ei myönnetä kuluttajalle tai kuluttajaan 3 §:n 2 momentin mukaan rinnastettavalle, vakuutusta hakeneelle on ilmoitettava hylkäysperuste, jollei hylkäys perustu rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä annetun lain (503/2008) 26 §:ään. Peruste on ilmoitettava kirjallisesti. Hylkäysperusteen on oltava lain ja hyvän vakuutustavan mukainen.
L:lla 426/2010 lisätty 6 a § tulee voimaan 1.11.2010.
Eli lakitekstiin ei ole tullut mitään mainintaa siitä, ettei maksuhäiriömerkintä ole vakuutushakemuksen hylkäysperuste.
Kumpaa uskoisin, oikeusministeriötä vai sitä mitä lakitekstissä lukee?
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Kun ihmisille ei myönnetä vakuutusturvaa, niin tarvitaan vastineeksi valtiollinen vakuutuslaitos.
Valtiollinen vakuutuslaitos on hyvä idea. Luultavasti vakuutusyhtiö voi kieltäytyä myymästä vakuutusta mistä syystä tahansa, eli se voi siis itse valita asiakkaansa.
Nordea ainakin myöntää sekä kotivakuutuksen, että matkavakuutuksen maksuhäiriöiselle.
Luulisi näiden maksuhäiriöisten olevan hyvä bisnes vakuutusyhtiöille. Kyse on vain siitä mitkä ehdot tarjotaan kullekin asiakkaalle.
Jo vuosia lienee esim Pohjolalla olleen yksityisten vakuutuksissa (esim kotivakuutus) ehto, jonka mukaan erääntynyt, mutta maksamaton vakuutus ei ole voimassa ennen kuin maksu tulee.
Ilmaista rahaa yhtiölle. Asiakas maksaa tyhjästä; myös siltä ajalta kuin vakuutus ei ollut voimassa.
Päätöksestä voi valittaa vaikkapa valvovalle viranomaiselle - sitten voi testata, mitä laki tarkoittaa. Sen perusteluissa varmasti löytyy lisätulkintaa. Käteismaksuahan voi edellyttää....myös lakisääteisessä turvassa.
Tiedä sitten, ovatko luottohäiriöiset hyvää businesta ja onko niiden, jotka maksunsa hoitavat etu hyysätä maksuhäiriöisiä.
Niillä, jotka eivät raha-asioitaan hoida, tuppaa myös muu huolellisuus olemaan vähäisempää - sattuu ja tapahtuu. Artisti ei maksa, muut maksavat. Olisiko totta?
No - vakuutusturvaa saa kyllä ja rekisteriin on joutunut monesta syystä huolellisempikin ihminen.
Vakuutusyhtiöt palauttavat korvauksina enemmän kuin huonompi hyväntekeväisyysjärjestö saa rahaa toimitettua kaikesta negatiivisesta palautteesta huolimatta. Mitenhän tehokkaasti valtion vakuutusyhtiö toimisi?
Moi!
En löydä Sinun s-postiosoitetta.
Minun on: Henry.Finland(ät)gmail.com
Henry Björklid

Kommentoi 5 kommenttia