Orjatyötä suomessa !!!
Suomessa on orjatyötä, joka on lainsäädännöllä saatu laillisen näköiseksi. Työttömät kertovat mistä on kyse, alempana olevasta kirjelmästä, jonka laatimiseen on osallistunut suuri työttömien joukko. Olen myös itse ollut osallisena laatimassa kyseistä kirjelmää.
Annetaanpa puheenvuoro työttömille, kirjelmä alla.
SUOMEN VALTION TYÖTTÖMIIN KOHDISTAMAT TOIMENPITEET
Nykyiset työttömiin kohdistetut toimenpiteet Suomessa on syytä saattaa yleisesti tietoon ja arvioitaviksi.
Vuoden 2006 alusta astui voimaan muutos lakiin julkisesta työvoimapalvelusta. Työttömyysturvan vastikkeellisuutta lisättiin siten, että työmarkkinatoimenpiteestä
-kieltäytymisestä
-eroamisesta
-omasta syystä aiheutuneesta erottamisesta tai siitä, että
-omalla toiminnallaan aiheuttaa sen, ettei työmarkkinatoimenpide toteudu
seuraa rangaistus.
LAINMUUTOKSEN SEURAUKSET
Seurauksena on ollut työttömien käyttö palkattomana työvoimana vailla oikeutta valita työtään. Toiminta täyttää ILO:n pakkotyömääritelmän ja rikkoo YK:n Ihmisoikeuksien Julistuksen artikloja, EU:n perusoikeuskirjaa, TSS-sopimusta sekä Suomen perustuslakia.
TOIMINNAN ESITTELY
Työmarkkinatoimenpiteen nimessä työtön voidaan määrätä mihin tahansa työhön, johon hänen katsotaan pystyvän.
Työstä ei makseta palkkaa, koska sitä virallisesti kutsutaan joko kuntoutukseksi, valmennukseksi, työssäoppimiseksi tai harjoitteluksi. Kyseessä on kuitenkin aivan normaali, aito ja työllistäjälle tulosta tuottava työskentely.
Työttömien käyttö on laaja-alaista: työmarkkinatoimenpiteiden nimissä ihmiset joutuvat toimimaan vaikkapa palkattomina tiskaajina, pakkaajina, hoitajina, huolto- ja kuljetustyöntekijöinä, toimistotyöntekijöinä... tai sitten, kuten myös on kerrottu, luovuttamaan markkinahinnaltaan hyvinkin suurien summien projektit ”harjoittelutyönä” työnantajiensa käyttöön ja hyödynnettäväksi.
Suomessa on nyt vallalla tilanne, jossa aivan samasta työstä, josta yhdelle maksetaan lainmukaista palkkaa, maksetaan toiselle työmarkkinatukea (noin 400 euroa/kk) ja sen päälle ehkä harkinnanvaraista kulukorvausta (8 euroa/työpäivä) eli noin 172 euroa kuussa. Nämä ovat nettosummia. Bruttokeskipalkka Suomessa on noin 2 600 euroa.
Toimenpiteiden kohteena olevalla ei ole irtisanomissuojaa, käytännön mahdollisuutta irtisanoutua eikä eläke-, loma- tai muitakaan normaalin työelämän oikeuksia. Ay-liike ei puutu asioihin mitenkään, koska kyseessä ei ole virallinen työ eikä työntekijällä ole varaa tai mahdollisuuttakaan maksaa ay-maksuja. Varsinaista valvovaa elintä ei ole.
Eräs tapa on järjestää kurssi, johon kuuluu kuukausien työharjoittelu. Kurssi määrätään, sille on pakko hakeutua rangaistuksen uhalla, sen ei tarvitse olla millään tavalla ammattiin tai työhön valmentava eikä työttömän mielipidettä kysytä missään vaiheessa.
RANGAISTUS TOIMEENPITEESTÄ KIELTÄYTYMISESTÄ
Mikäli työtön kieltäytyy tai eroaa hänelle määrätystä toimenpiteestä, hänen työmarkkinatukensa lakkautetaan. Lakkautus voi olla määräaikainen tai voimassa siihen asti, kunnes hän suostuu toimenpiteeseen tai löytää työtä. Näin tapahtuu myös, jos työnantaja erottaa hänet kertoen erottamisen johtuvan tekijän omasta syystä.
Tällöin henkilö joutuu hakemaan sosiaaliavustusta. Koska kyseessä on viimesijainen etuus, toimeentulotuen saamisen ehdoksi voidaan asettaa – aivan välttämättömintä lukuunottamatta – kaiken omaisuuden realisointi ja ”syönti”.
Rangaistuksena toimenpiteistä kieltäytymisestä minimitoimeentulotukea myös lasketaan – silloin kun sellainen myönnetään – ensimmäisestä kieltäytymisestä 20% ja toisesta 40%. Sosiaalitoimen antamien lukujen mukaan tämä tarkoittaa, että henkilölle jää asumiskustannusten jälkeen elämiseen enintään 311,50 (vähennys 20%) tai 233,62 (vähennys 40%) euroa kuukaudessa.
Paitsi, että ihmisarvoinen elämä tällaisilla summilla Suomen kaltaisessa vauraassa ja kalliissa maassa on mahdotonta, näidenkin summien maksatuksessa viivytellään tai niihin kohdistetaan jopa lisää perusteettomia leikkauksia. Toimeentulotukilaissa kuitenkin sanotaan: "alentaminen voidaan tehdä vain edellyttäen, että alentaminen ei vaaranna ihmisarvoisen elämän edellyttämän turvan mukaista välttämätöntä toimeentuloa eikä alentamista voida pitää muutenkaan kohtuuttomana. Alentaminen voi olla kestoltaan enintään kaksi kuukautta kerrallaan kieltäytymisestä tai laiminlyönnistä lukien."
Mediassa on moneen kertaan kerrottu, että sosiaaliasiamiehiä on voimakkaasti painostettu olemaan kertomatta ihmisille näiden lakisääteisistä oikeuksista. On esiintynyt myös raporttien vääristelyä.
Sosiaalitoimen käytäntöihin on jouduttu puuttumaan myös Suomen oikeusjärjestelmän kautta. Eduskunnan oikeusasiamies on sanonut omana kantanaan, että jatkuva sosiaalitukien tietoinen alibudjetointi rikkoo perustuslakia. Oikeusjärjestelmä on joutunut puuttumaan sosiaalitukien maksatuksen käytäntöihin, joissa henkilön tuloja ja menoja käsitellään virastoissa omavaltaisesti hakijan tappioksi.
Tästä huolimatta niin sosiaalitoimi kuin työvoimatoimistotkin käyttävät usein päätöksissään mielivaltaa. Tämän mahdollistaa päätöksentekomenettely, joka käytännössä poistaa työttömän oikeusturvan.
MUUTOKSENHAKUMAHDOLLISUUDET
Kun työtön katsotaan tottelemattomaksi, johtui tämä sitten työttömän kieltäytymisestä, työllistäjän lausunnosta tai vaikkapa virheestä tiedonkulussa, työvoimatoimiston virkailija lähettää välittömästi katkaisulausunnon työttömyyskorvauksen maksajalle ja siirtää asian työvoimatoimiston omalle työvoimatoimikunnalle. Toimikunta vaatii työttömältä selvityksen asiasta määräajassa.
Työvoimatoimikunnan käsittelyaika kestää useita viikkoja. Tänä aikana työttömän kaikki tuet on katkaistu, eikä hän saa tuloa edes katkaisulausuntoa edeltäneiltä päiviltä.
Työvoimatoimikunta evää lähes poikkeuksetta sille ratkaistavaksi siirretyissä asioissa, työttömän antamasta selvityksestä huolimatta, työttömyyskorvauksen joko määräajaksi tai sitten siihen asti, kunnes työtön suostuu toimenpiteeseen tai löytää työtä.
Vasta työvoimatoimikunnan lausunnon jälkeen sosiaalitoimi yleensä ratkaisee toimeentulotukihakemuksen, joten toimeentulotukiasian käsittely voi viedä viikkoja.
Työvoimatoimikunnan lausunnon saatuaan työtön ei voi suoraan alkaa ajaa muutoksenhaun kautta asiaansa, vaan hänen täytyy vielä odottaa hylkäävää päätöstä työttömyyskorvauksen maksajalta, mikä voi jälleen viedä viikkoja. Vasta tämän jälkeen avautuu mahdollisuus valittaa työvoimatoimikunnan päätöksestä.
Työvoimatoimikunnan päätöksestä valittaminen on siis tehty mahdollisimman hankalaksi, monimutkaiseksi ja aikaavieväksi. Valittaminen on myös yleensä tuloksetonta.
Ahtaalle ajettu, väsynyt, lannistettu sekä rahaton työtön on kuitenkin tilanteessa, jossa henkiset ja fyysiset voimavarat enää aniharvoin antavat myöten lähteä ajamaan asiaa eteenpäin – silloinkaan, kun hänen kykynsä, tietämyksensä ja taitonsa tähän riittäisivät. Jos hän jaksaa, muutoksenhakuprosessin kokonaispituus on vähintään 1,5 vuotta.
Mainittakoon myös, että Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta lukuisia langettavia päätöksiä pitkittyneistä oikeuskäsittelyistä. Lisäksi normaalin oikeuskäsityksen mukaan syytetty tulee todistaa syylliseksi. Näissä kaikissa työttömään kohdistetuissa käytännöissä edellytetään syytetyn todistavan itsensä syyttömäksi.
On kuitenkin huomioitava eräs olennainen seikka. Näissä prosesseissa kiinnitetään huomiota vain siihen, onko tapauksissa toimittu lakiin julkisesta työvoimapalvelusta tehdyn muutoksen edellyttämällä tavalla. Siihen, ovatko tämä laki ja uudet käytännöt itsessään ihmisoikeuksien, YK:n periaatteiden, TSS-sopimuksen, perustuslain, etiikan ja moraalin mukaisia, ei millään tavalla puututa.
Koska ihminen on siis täysin riippuvainen tukien välittömästä maksatuksesta, hänellä ei käytännössä ole mahdollisuuksia hakea muutosta, vaan hän joutuu tyytymään viranomaisten päätöksiin ja saneluihin, olivat ne millaisia tahansa.
SANANVAPAUS
Muutoksen kohta, jolla työttömyysturva voidaan lakkauttaa, jos henkilö on aiheuttanut omalla toiminnallaan työn tai toimenpiteen toteutumattomuuden, poistaa oikeuden vapaaseen mielipiteenilmaisuun.
Jos työtön antaa kielteistä kritiikkiä toimenpidettä kohtaan, voidaan se tulkita omasta toiminnasta aiheutuneeksi hylkäämiseksi. Tällöin rehellisen, kielteisen kannan esilletuomisestakin seuraa edellämainittu rangaistus. Erään työttömän mukaan häntä rangaistiin jo siitä, että hän oli ilmoittanut työmarkkinatoimenpiteeseen suostumisensa syyksi työvoimatoimiston määräyksen. Ilmaisu koettiin mielenosoitukseksi.
On kerrottu, että valtiorahoitteisia työttömien yhdistyksiä kiellettiin kommentoimasta uutta lakia rahoituksen lopettamisen uhalla. Edelleen on kerrottu, että tästä manipuloinnista on jäänyt joillekin tahoille myös todisteita.
SEURAUKSIA
Nämä pakotuskäytännöt ovat aiheuttaneet paljon negatiivisia seurauksia. Ne ovat epäilemättä omalta osaltaan vaikuttaneet maamme köyhyysongelman ja yleisen väkivallan voimakkaaseen lisääntymiseen. Aivan suoria seurauksia ovat:
-Aitopalkallisten ja -ehtoisten työpaikkojen kato. Useat työnantajat käyttävät häikäilemättä hyväkseen työmarkkinatoimenpiteisiin pakotettuja säästääkseen palkkakustannuksissa. Kuntien työllistämistyöt, joista työttömät ennen saivat väliaikaisia helpotuksia taloudelliseen ahdinkoonsa, on pitkälti muutettu palkattomiksi työmarkkinatoimenpiteiksi.
-Väkivalta ja mielenilmaukset ovat lisääntyneet paljon työvoima- ja sosiaalitoimistoissa, ja niissä on jouduttu turvautumaan paikoittain jo ammattivartijoihin. Enää raa'immat tapaukset uutisoidaan.
-Pelkoa ja henkistä väkivaltaa esiintyy ”pöydän” molemmin puolin. Monet virkailijatkin tuntevat tekevänsä väärin, mutta ovat siihen pakotettuja oman työpaikan säilyttämiseksi. Osa ei ole jaksanut henkistä painetta, vaan lähtenyt muualle. Näin toimipisteisiin valikoituu hiljalleen käytäntöjä kyseenalaistamattomia virkailijoita.
-Yhteiskunnasta erkaantuminen. Uutisoinnin mukaan kymmenet tuhannet nuoret ovat jo kieltäytyneet alistumasta nykyiseen järjestelmään, ja siirtyneet järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelle. Miten he elävät, sitä ei tiedetä. Myös vanhempaa väkeä siirretään pois tilastoista, jotta viralliset työttömyysluvut saadaan näyttämään paremmilta.
TÄSTÄ ESITYKSESTÄ
Tätä esitystä on muokattu yli kuukauden ajan avoimissa ja laajaltiseuratuissa nettipalveluissa. Sen ovat lukeneet tuhannet ihmiset, ja laadintaan osallistunut asemaltaan erilaisia ihmisiä, myös työvoimatoimistossa palvelleita.
LOPPUSANAT
YK:n yleismaailmallisessa ihmisoikeuksien julistuksessa mainitaan: Jokaisella on oikeus työhön, työpaikan vapaaseen valintaan, oikeudenmukaisiin ja tyydyttäviin työehtoihin sekä suojaan työttömyyttä vastaan. Jokaisella on oikeus ilman minkäänlaista syrjintää samaan palkkaan samasta työstä. Jokaisella työtä tekevällä on oikeus kohtuulliseen ja riittävään palkkaan, joka turvaa hänelle ja hänen perheelleen ihmisarvon mukaisen toimeentulon ja jota tarpeen vaatiessa täydentävät muut sosiaalisen suojelun keinot.
EU:n perusoikeuskirja sanoo: ketään ei saa vaatia tekemään pakkotyötä eikä muuta pakollista työtä. Jokaisella on oikeus sananvapauteen. Tämä oikeus sisältää mielipidevapauden sekä vapauden vastaanottaa ja levittää tietoja tai ajatuksia viranomaisten siihen puuttumatta ja alueellisista rajoista riippumatta. Jokaisella on oikeus tehdä työtä ja harjoittaa vapaasti valitsemaansa tai hyväksymäänsä ammattia.
Suomen perustuslaissa taataan elinkeinovapaus: Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta.
Saattaa tuntua uskomattomalta, että Suomen kaltaisessa, sivistysvaltioksi tunnustetussa maassa rikottaisiin näitä kohtia vastaan, ja että esiintyisi tässä selvityksessä kerrotunlaista työttömien hädänalaisen tilanteen hyväksikäyttöä. Pitkälti tähän menettelyn onnistuminen myös perustuu. Vaikka asia on tuotu esille tunnustettuna epäkohtana eduskunnassa, mediassa ja presidentinvaaliväittelyissäkin, käytännölle ei ole tehty mitään. Koetaan, ettei asia kuitenkaan pohjimmiltaan voi olla näin, onhan Suomen hegemonia oikeusvaltiona niin vahva.
Totuus kuitenkin on, että suuret määrät suomalaisia työttömiä on joutunut työskentelemään ja työskentelee juuri nytkin vastoin tahtoaan, palkatta, rangaistuksen uhan alla – aivan ILO:n pakkotyön määritelmät täyttävissä oloissa. Vaihtoehtona on kurjistaminen täysin kestämättömään tilaan.
Lopuksi on paikallaan esittää itse lainmuutoksesta eräs mielenkiintoinen huomio. Sillä ei nimittäin ollut eikä ole mitään muuta tarkoitusta kuin mahdollistaa palkaton pakkotyö. Jo lainmuutosta ennen työtöntä rangaistiin, mikäli hän ei ottanut vastaan työvoimakoulutusta tai lainmukaista, palkallista työtä. Lakimuutoksen ainoa syy on se, että nyt hän ei saa enää kieltäytyä palkattomistakaan töistä, kunhan niitä kutsutaan nimellä työmarkkinatoimenpide.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Minkä puolueen edustaja olikaan tuolloin työministerinä?
Olisikohan ollut demari Tarja Filatov?
Mikä puolue oli vallassa tuolloin?
Olisikohan ollut SDP?
Juha Laavola, kiitos asiallisesta ja perustellusta puheenvuorosta,lähetä tämä myös jokaiselle ns.kansanedustajalle.
Terve taas!
En tiedä saitko viestiäni, mutta ev.lut seurakunnat on julkaissut kirjan, tai oikeammin tutkimuksen jonka nimi on. "Viimeisellä luukulla"
Se kertoo aivan samoista asioista josta Sinä tässä kerrot. Löytyy kirjastosta.
Henry
No enpä kyllä ole näin selkeään ja totuudenmukaiseen tekstiin aiemmin törmännyt. Samoja asioita olen ajatellut, mutta tämä johdonmukaisuus sai hämmästymään. Tulen tekemään kirjelmää tutuksi ainakin niille tahoille, joissa on samoista asioista keskusteltu.
Hyvä ja selkeä kirjoitus. Olen valmis allekirjoittaman tämän. Itsellänikin kokemusta kirjoituksesta mainituista asioista.
Tähän vielä voisi kertoa yhden ehkä vähän huonon vertauksen työttömästä ja uudesta/käytetystä autosta, joka on myynnissä autoliikkeessä.
Eli kun menet autoliikkeeseen ja sanot, että haluat jonkun auton liikkeestä koeajoon vaikka 1 viikosta 12 kuukaudeksi. Ja autoliike maksaa luonnollisesti kaikki kulut, mitä tuosta ehkä useamman kuukauden koeajosta koituu. Ja kun olet pitänyt autoa koeajossa vaikka tuon 12kk. Niin ilmoitatkin, että et ostakaan koko autoa. Niin arvatkaa onnistuuko?
No entäs sitten työtön. Nuori ja kokematon etsimässä ensinmäistä palkkatyötä tai sitten jo kokemusta ehkä jo kymmeniä vuosia omaava myös työtä etsimässä.
Molemmat olleet työttöminä aikansa. Lopulta he päättävät mennä jollekin työvoimapoliittiselle kurssille työpaikan toivossa. Johon kuuluu orjatyöksi kutsuttua työharjoittelua vaikkapa 6kk, joka on täysin mahdollista. Sillä itse olen ollut kurssilla jossa oli noin 1200h työharjoittelua KELA-korvauksella hintaan noin 550e/kk ja 160h työtä kuukaudessa.
No lopulta tietysti kurssi ja työharjoittelu loppuu. Niin työharjoittelupaikan tarjonnut firma ei tarvitse tietenkään palkata työharjoittelijaa oikein palkkatyöhön.
Vaan voi vain todeta, että ei ole tarvetta tai ei ollut riittävän hyvä jne. Ja asia on sillä kuitattu ja ei muita seuraamuksia firmalle.
Mutta jos tämä kurssilla olija päättää lopettaa tuloksettoman työharjoittelun. Joka ei näytä johtavan työpaikkaan. Niin se on vääjäämättä karenssi edessä, eikä mitään selittelyä.
Eli kummalla on sitten parempi oikeusturva? Sillä autolla vai työttömällä? Tiestysti voidaan sanoa, että auto on autokaupan omaisuutta. Ja työttömät valtion. Autokauppa vaan tajuaa pitää omaisuudestaan parempaa huolta. Eikä anna käyttää sitä miten tahansa.
Toisaalta onko niin, että työttömät ei ole mitään oikeastaan. Ne on vapaasti täysin hyödynnettävissä vaikkapa naurettaavaa KELA-korvausta vastaan 160h/kk jonkun firman hyväksi. Eikä tähän pakettiin luonnollisestikaan kuuluu oikea palkka, eläkekertymä, lomat, pekkaset, sairaslomat, työterveyshuolto, työvaatehuolto, mahdollisen pääluottamusmiehen tuki. Koulutukset jotka kuuluu palkkaa saaville työntekijöille jne. Ihan vain muutamia pikkuseikkoja mainitakseni.
Sitten on eräs asia jota olen myös ihmetellyt. Ja se on se, että miksi työttömältä kielletään omatoimisesti löydetty kurssi/koulutus, jollei se ole joten työvoimapoliittinen koulutus. Jos menee tuollaiseen koulutukseen tai kurssille. Ja jossa voi olla kaiken lisäksi ihmisiä, jotka on töissä jo jossain firmassa ja tietävät näin mahdollisista piilossa olevista työpaikoista firmassaan. Ja työtön voisi tämän koulutuksen tai kurssin kautta saadakin sen työpaikan nopeammin. Niin tälläinen ei käy alkuunkaan päinsä. Ei vaan silloin otetaan työttömyyskorvaus pois.
Itse näkisin fiksumapana maksaa työttömyyskorvaus silloinkin, jos työtön on itse löytänyt itseään eniten kiinnostavan ei työvoimapoliittisen koulutuksen. Oli se sitten AMK-iltalinjana tai vaikka 1-12kk kurssi jotain, mistä työtön kokee itse hyötyvänsä. Tässäkin on tietysti loukkuja, joita tultaisi työnantajien ja ehkä työttömienkin suunnalta käyttämään hyväksi. Nyt tosin käytetään vain työttömiä hyödyksi 100-0.
Ja en näe mitään järkeä kasata työttömiä aina yhteen jollekin kursille ja maksaa siittä jollekin kursittajalle isot rahat ja sitten vielä joku firma saa ilmaista työvoimaa kuukausi kaupalla parhaimmillaan. Ja lopuksi työtön palaa kortistoon takaisin hyväksikäytettynä odottomaan uutta hyväksikäyttö kurssia. Jollei sitten satu käymään niin hyvin, että saa työpaikan.
Tänä päivänä on tilanne se, että työvoimapoliittiseksi koulutukseksi MOL:n sivuilla merkityt koulutukset kerryttävät liiton päiviä, ts. karenssin uhalla höpöhöpö-kurssille ja sen lisäksi liiton päivät juoksevat. Näin ainakin meillä päin.
"
Tänä päivänä on tilanne se, että työvoimapoliittiseksi koulutukseksi MOL:n sivuilla merkityt koulutukset kerryttävät liiton päiviä, ts. karenssin uhalla höpöhöpö-kurssille ja sen lisäksi liiton päivät juoksevat. Näin ainakin meillä päin.
"
Tarkoitat ilmeisesti sitä, että niin sanottu liiton maksama päiväraha, jota on 500pvä. Jos on niin hyvin käynyt että on sellaiselle päässyt. Niin se ei kulu kun on työvoimapoliittisessa koulutuksessa?
Mutta ei tuota niin sanottua liiton päivärahaa saa kyllä hankittua takaisin olemalla työvoimapoliittisessa koulutuksessa. Johon voi kuulua vaikkapa esimerkiksi 9kk tuota niin sanottua orjatyötä KELA-korvauksella hintaan 550e/kk ja työtunteja kertyy 160h/kk. Ja ei muita etuja, joita en jaksa alkaa edes luetteleen.
Mutta jos olet tosiaan liiton päivärahoilla. Niin ne ei kulu sinä aikana, kun olet työvoimapoliittisessa koulutuksessa. Mutta menepä johonkin muuhun ei työvoimapoliittiseen koulutukseen. Niin otetaan kaikki rahat pois usein miten. Jos ei täytä erinäisiä ehtoja. Kuten vaikka 10 vuoden työhistoriaa yms ehtoja. Jolla on vain tarkoitushakuisesti mitä ilmeisemmin pyritty tuhoamaan omatoimisuus työttömältä. Ja saattaa työtön viimeisen päälle holhottuihin työvoimapoliittisiin koulutuksiin.
Saa tietysti korjata jos olen väärässä. Enkä kiistä sitäkään, että etteikö jotkut työvoimapoliittiset koulutukset ole ihan asiallisia ja toimivia. Mutta minusta ne on suurimmaksi osaksi pelkkää työttömien hyväksikäyttöä alusta loppuun saakka työttömän hädänalaisessa tilanteessa oikein lakipykälien avulla.
Oli varsin hieno kirjoitus Juha ja kiitos siitä että otit tämän erittäin vaikean asian puheeksi. Tätä työttömien nöyryytystä ja hyväksikäyttämistä esiintyy muuallakin Euroopassa kuin Suomessa ja nämä sairaat uudistukset ovat Euroopan Unionin aikaansaamia ja kaiken takana on sama pyramidin huipulla majaileva eliittikerho joka käytännössä salaisena maailmanhallituksena organisoi kaikkea.
Massatyöttömyys kuuluu heidän suunnitelmiin ja yksinomaan globalisaatio on saanut sen Euroopan Unionin aikana suureen nousuun.
Kaikkien työttömien olisi syytä tietää se että he eivät ole itse syypäitä heidän työttömyyteensä vaan he ovat kieron yhteiskunnan uhreja. Ei pidä välittää niiden ihmisten halveksinnasta jotka halveksivat ja kadehtivat meitä työttömiä sillä ne jotka heittävät sen ensimmäisenkin kiven meitä kohti tekevät sillä vain itselleen hallaa.
Kapitalistisessa oikeusvaltiossa rahaan sidotun suorittamiskulttuurin orjat suorastaan halveksivat heitä joilla ei ole rahaa ja eivät ole valmiita juoksemaan sen perässä. Heidät leimataan luusereiksi ja häviäjiksi, loisiksi ja yhteiskunnan eläteiksi. Ketkähän niitä veroja oikeasti maksaa eniten pienistä tuloistaan ? Köyhäthän ne maksaa eniten kun työttömyyskorvauksista höylätään väkisin 20 % verot ja millähän perusteella ? Varmaan köyhät kyykkyyn kansallisohjelman aikaansaannosta.
Jos vielä puhutaan aivan suoraan että miksi on olemassa työvoimatoimisto niminen laitos tässä oikeusvaltiossa niin jäljet johtavat sylttytehtaalle. Sillä tämän koko työvoimatoimisto nimisen laitoksen tehtävänä ei ole mitään muuta tarkoitusta kuin ylläpitää massatyöttömyyttä koska ei mikän Suomen valtio sossutanttoja halua irtisanoa koska tämä köyhät kyykkyyn ja orjatyövoima nousuun työllistämisohjelma on valtiolle myös hyvin tuottoisa hanke. Ottaen huomioon että myös valtio säästää näin myös useita miljoonia euroja kun heidän ei tarvitse palkata näitäkään työttömiä valtion hommiin vaan sen sijaan pidetään useita määräaikaisia laittomia työsuhteita yllä sekä harjoitetaan orjatyövoimaa pitkäaikaistyöttömillä.
Tämän yhteiskunnan kaikista alimmat työntekijät ovat juuri näitä pitkäaikaistyöttömiä jotka on pakotettu karenssin uhalla painamaan 391 €+8€/kk kahdeksan tunnin työpäiviä puoli vuotta putkeen. Kysynkin että miten voi olla mahdollista Suomen kaltaisessa maassa ?
Isovelihallituksen juoni päivän selvästi joka on EU:n mukana tuotu voimaan.
Tuleva Lissabonin sopimus tulee vielä lisäämään tällaista laitonta pakkotyövoimaa ja se tullaan vielä lisäämään niin rajuksi että sen sopimuksen voimaan tultua armeija ottaa poliisin tehtävät, sekä Euroopan Unionin sisälle yritetään poikkeustilaa (martial law). Jos tämä toteutuu niin George Orwellin 1984:n kaltainen big brother poliisivaltio on tuotu Euroopan Unionin sisälle.
USA:ssa tuo fasismijärjestelmä/poliisivaltio otetaan käyttöön seuraavan neljän vuoden sisällä.
Kysynkin nyt että eiköhän olisi jo pikku hiljaa aika toimia ruohonjuuritasolla ja pistää pieni kansalaistason julkinen keskustelu päälle. Joukkomielenosoitus eduskuntatalolle joka herättäisi julkisuutta. Se on kuitenkin selvää että ei ne arkadianmäen porvarihallituksen täyshoidokit tälle asialle ole tekemässä yhtään mitään. Ikävä todeta se kylmä tosiasia että nykyinen puolueiden välinen politiikka muistuttaa pikemminkin teatteria kuin oikeata asioista päättämistä koska asiat eivät muutu pelkästä puolueen lakimuutoksesta. Vaan muutoksen täytyy tapahtua yhteiskunnallisella tasolla ja sen täytyy näkyä ihan jokaisen ihmisen jokapäiväisessä elämässä.
Työttömyys lisääntyy edelleen ja nyt Suomessa on jo yli 550 000 työtöntä ja tilastokeskus jaksaa edelleen valehdella niiden määrässä mutta 2010 tuleekin jo sitten kunnon työttömyyspommi vastaan kun rakennus ja muille palvelualoille tulee yli 160 000 työtöntä lisää. Porvarihallitus ei voi siinä vaiheessa kuin vain nostaa kädet pystyyn mutta todennäköisesti Katainen ja muut porvarihallituksen sätkynuket vaan jatkavat vanhaa valehteluaan ja keskittyvät nuoleskelemaan keskiluokan intressejä ja kusettavat että luvassa on veronkevennyksiä.
Olisi syytä myös tajuta sekin että nyt kun on jo lama ja paha taantuma niin me olemme kaikki samassa veneessä. Ei tässä mitkään tuloerot tee kenestäkään yhtään vaikutusvaltaisempaa ja viimeistään siinä vaiheessa kun tulee maailmalla suuri ruokavarojen supistuma niin paksujen kivimuurien sisällä asuvat miljonäärit voivat sen jälkeen kokeilla että voiko niitä miljoonien eurojen osakesalkkuja syödä nälkäänsä. Epäilempä että ei voi.
Tarkentaen vielä edelliseen viestiin niin tämä työmarkkinatuen heikennysohjelman takana on ollut kansainvälinen Bilderberg ryhmä joka tapaa joka vuoden Kesäkuussa salaisesti. Siellä on käynyt vuosien mittaan lukuisat maailman talouden ja poliitikan vaikuttajat.
Suomalaisia kokouksiin osallistuneita ovat ainakin seuraavat:
* Krister Ahlström (1994)
* Esko Aho (1994)
* Martti Ahtisaari (1994, 1995, 1996)
* Antti Blåfield (2008)
* Georg Ehrnrooth (1994)
* Aatos Erkko (1994)
* Jukka Harmaja (1995)
* Eero Heinäluoma (2006)
* Olli-Pekka Heinonen (2001)
* Seppo Honkapohja (2008)
* Sirkka Hämäläinen (1994)
* Jaakko Ihamuotila (1994)
* Jaakko Iloniemi (1991, 1992, 1993, 1994, 1995, 1996, 1997)
* Max Jakobson (1994)
* Atte Jääskeläinen (2007)
* Jyrki Katainen (2007)
* Sixten Korkman (2006)
* Olli Kivinen (2003)
* Jarl Köhler (1992, 1993, 1994)
* Johannes Koroma (1993)
* Paula Lehtomäki (2004)
* Paavo Lipponen (1998, 2000, 2001, 2003, 2004)
* Björn Mattsson (1995)
* Sauli Niinistö (1997)
* Johan Nykopp (1964)
* Jorma Ollila (1994-2008)
* Ulf Sundqvist (1992)
* Christoffer Taxell (2002)
* Teija Tiilikainen (2002, 2007)
* Björn Wahlroos (2003)
* Matti Vanhala (1999)
* Pentti Vartia (1999)
* Gerhard Wendt (1994)
* Janne Virkkunen (1998, 2001)
* Pertti Voutilainen (1995)
* Raimo Väyrynen (2008)
Siellä päätettiin viime kesänä 2008 Kesäkuussa että EU:n kaikkiin jäsenmaihin täytyy tulla työmarkkinatuen heikennykset voimaan jotta massatyöttömyys saadaan lisääntymään taantuman kanssa samaa matkaa.
Laskin juuri tuossa että paljonko orjatyötä tekevä työntekijä saa ns. palkkaa jos hänen työmarkkinatukensakin otetaan mukaan. Sehän tekee 8 euron ruokakorvaus x 20 (kuukaudessa olevat työpäivät) = 160 EUR + työmarkkinatuki 391 EUR = 551 EUR suuruinen palkka/kk
ja kun tämä jaetaan tunneiksi eli 551 EUR /160 h (kuukauden kaikki työtunnit yhteensä) = 3,44 euroa tunti
Kummallista että Suomenvaltion mukaan se on aivan sallitun palkan verran kun sille ollaan keksitty hieno peitenimike (työvoimavalmennus), kun se on oikeasti orjatyövoimavalmennus.
Kiitos erinomaisesta kirjoituksesta. Olen itsekin tapellut vastaavanlaisten asioiden tiimoilta työvoimaviranomaisten kanssa jo usemman vuoden ajan ja akateemisesta koulutuksestani huolimatta joutunut kahden kieltäytymisen jälkeen myös pysyvään karenssiin. Sittemmin olen omatoimisesti onnistunut hankkimaan koulutustani vastaavaa palkkatuettua työllisyystyötä virallisen työssäkäyntialueeni ulkopuolelta (bruttopalkka 818 euroa/kk), joten asiani on saatu tilapäisesti jonkinlaiseen kuntoon.
Hyvin kuvaavaa nykyiselle työllisyyspolitiikalle on se, että tätäkään työsuhdetta työvoimaviranomaiset eivät olisi hyväksyneet, jos työnantajani olisi ollut kunta. Heidän ehdottomana vaatimuksenaan oli se, että työnantajani tulee olla joko yritys (tai säätiö). Tärkeintä ei siis ollut työttömän saaminen työelämään vaan työllisyysmäärärahojen käyttö mieluiten paikallisten yritysten tukemiseen. Näyttäää siis siltä, että vaikka puhutaan työllisyysmäärärahoista, niin kyseiset rahat ovat tosiasiassa kuitenkin yritystukia.
Hei!
Kirje on täyttä asiaa. Voinko julkaista sen tuollaisenaan Ajassa Nyt -verkkolehdessä osastolla "Lukijoiden kirjoituksia?"
Yhteystietoni verkkolehdessä.
Hyvä juttu!
Sanaa pitäisi saada levitettyä tehokkaasti. Monikaan ei ole tietoinen asiasta. Perhepiirissäni sattui juuri tapaus, josta sai kuvan, että hyvässä lykyssä jopa väärän väriset sukat saattaisivat olla syynä karenssin määräämiselle.
Kaupallisen alan koulutuksen ja työkokemuksen omaavalle henkilölle tuli sijoitusosoitus yksityiselle "työnantajalle" tehtävään siivoustyöhön. Sijoitusosoituksen mukaan haettiin vielä oma-aloitteista henkilöä. Sijoituosoitus oli lähetetty torstaina ja sen mukaan "työn" oli määrä alkaa seuraavana sunnuntaina. Kirje ehti tällä kertaa perille perjantaina, joten osoituksen saaja ehti ottaa ajoissa yhteyttä "työnantajaan". Hän ilmoitti "työnantajalle" rehellisesti ja pahaa aavistamatta, että ei ole mikään varsinainen oma-aloitteinen siivoojatyyppi, vaan kertoi avoimesti omat avunsa. "Työnantaja" ilmoitti, ettei asialla edes ole kovin kiire, sillä se paikkakin on ollut tarjolla jo pitkään.
Seuraavana tiistaina tuli kirje, jossa ilmoitettiin työmarkkinatuen katkaisusta sillä perusteella, että henkilö oli kieltäytynyt hänelle tarjotusta työstä. Eipä auttanut mikään selvitys, vaan viiden viikon odottamisen jälkeen tuli myös työvoimatoimikunnan päätös, jossa ilmoitettiin, että henkilöllä ei ole oikeutta työmarkkinatukeen, koska on omalla toiminnallaan ilmoittamalla, että ei ole mikään oma-aloitteinen siivoojatyyppi, aiheuttanut sen, että "työnantaja" ei ole hyväksynyt häntä.
Saman tapauksen yhteydessä kävi myös ilmi, että joku oli peukaloinut henkilön työvoimatoimiston sivuilla olevaa työnhakijan omaa kuvausta merkitsemällä sinne ammatiksi "laitossiivooja". Laitossiivoojan työtä tämä henkilö ei lähes kuusikymmenvuotisen elämänsä aikana ole vielä tehnyt päivääkään!
Voinko julkaista blogisi tai laittaa siihen linkin omasta blogistani eräillä toisilla nettisivuila, jotta tämä kokonaisuus kaikessa surkeudessaan leviäisi yleisempään tietoisuuteen?
Hyvä teksti, linkkaan eteenpäin. Itsekin työttömyyden, kuntoutusten ja sairaslomien keskellä taistelleena olen saanut huomata, että jos hetkenkään menee huonosti, ihmisarvo häviää jonnekin taivaan tuuliin kummasti. Kelalla esimerkiksi on erittäin kummallinen tuki nimeltään "harkinnanvarainen kuntoutus", mikä tuntuu tarkoittavan sitä, että jos esimerkiksi päätyy sairaslomalle, tai kuntoutuksen tuen pitäisi nousta, mikään muutos ei vaikuta tähän harkinnanvaraisuuteen ja minä esimerkiksi joudun nyt elämään kaksi kuukautta täysin vailla toimeentuloa. Kela kun ei katso, että kuntoutukseni olisi ollut opiskelua, saati työtä, vaikka se on ollut eri aikoina molempia. "Oikeissa" töissä olin edellisenä vuotena, mutta niitä ei myöskään lasketa, koska Kela sairaspäivärahaa määrätessään haluaa ottaa huomioon vain sitä aiemman vuoden työtulot. Eli olen kahden kuukauden karenssilla, sairaana, eikä sossun luukultakaan ole mitään kuulunut moneen viikkoon.
Kuntoutuksessa ollessani työharjoittelijana, sain vielä sitä matalampaa tukea, eli noin 350 euroa/kuukausi. Kummallisestipa minua yritetään "kuntouttaa" takaisin työkuntoon ja yhteiskuntakelpoiseksi.
Kelan ja työkkärin työharjoitteluista vielä se tähän, että työnantajat käyttävät näitä siekailematta hyväkseen. Ilmainen työharjoittelu on toki hieno idea, ja työkokemushan on aina etu, mutta on toisaalta hyvinkin turhauttavaa olla ihan oikeissa töissä ja harjoittelun loppuessa tulla toisen harjoittelijan syrjäytetyksi. Kun ilmaisia harjoittelijoita on koko ajan jonossa, ei oikeaa, palkallista työpaikkaa tarvitse ikinä antaa kenellekään. Minunkin työpaikalleni se yksi ylimääräinen työntekijä olisi ollut pakollinen, mutta tällä hetkellä, ja luultavasti myös pitkälle tulevaisuuteen, jatkuvalla syötöllä vaihtuvat työharjoittelijat hoitavat hommat ilmaiseksi.
Seurasin vierestä, kun kaverini joutui tappelemaan siitä, että hän oli unohtanut, ei kieltäytynyt. En tiedä miten asiassa kävi, mutta vastapuolena oli määräajaton karenssi, kunnes saa työtä tai työkkärin järjestämää toimintaa vähintään 5kk.
Tämä sama 5kk on sittemmin tullut useamminkin vastaan kaverien ja ystävien kertomana. Viimeisin, jonka kuulin oli selvästä työkkärin virheestä ja siitä, ettei asialla ole valittamisoikeutta. Työkkäri kielsi menemästä töihin omien pykälien aatellen (tämä onnistuu näköjään kun on kunnan/kaupungin hommia hakemassa) ja samalla karenssia ku ei ole voinut toinen hankkia töitä
Valittamisoikeuden puuttuminenkin on sain sanaleikkejä nykyään. Karenssista päättävä työntekijä on ainakin paikallisesti työkkärin pomo/päällikkö/muuvastaava ja samalla virkamies. Virkamiehen toiminnasta voi tehdä valituksen.
Kiitos artikkelistasi. Linkki blogiisi oli YLE MOT ohjelman Maan tapa keskustelussa. Asia on nyt onneksi saanut julkisuuttakin. Tätä olisi syytä pitää esillä, koskee kuitenkin niin monta kansalaista.
Ystävällisin terveisin,
Veli-Pekka Peltonen, Tampere
Tervehdys. Onkohan kyseistä kirjelmää saatavana englanninkielisenä, jos ei, niin mielelläni kääntäisin sen.
FINNISH STATE MEASURES AGAINST THE UNEMPLOYED
The current measures taken against the unemployed in Finland should be placed on general awareness and evaluation.
The Act became true on 2006, affecting all unemployed people, so forced sanctions on:
-refusal
-resignation
-if the unemployed self-caused the firing
-if the unemployed causes the employment action to not happen
CONSEQUENCES OF CHANGE IN LAW
The result has been unemployed to become unpaid labor, without the right to choose their line of work. Activity meets the ILO forced labor description and a violation of the UN Human Rights Declaration, the EU Charter of Fundamental Rights, the TSS contract and the Finnish constitution.
PRESENTATION OF THE ACTION
Unemployed labor can be imposed for any work to which he is considered capable of.
That 'work' is not paid for, because it is officially known as either rehabilitation, coaching, learning at work or training. However, this is like normal, real and productive labor for the employer.
Unemployed are being used wide-ranging: the unemployed have to work practically unpaid, as dishwashers, packers, caretakers, service and transportation workers, office workers ... or even in some cases, to give the copyrights of their intellectual products and innovations to the employer, without compensation, as it was part of the 'training' the employer has 'ownership' on.
Finland is currently in a situation where one is paid normal wages in accordance with the law, and the other one is paid only social support (around 400-500 euros per month) for the exact same work. Gross average wage in Finland is about EUR 2 600.
There is no real possibility to refuse taking part in these 'measures of employment'. They do not have possibility for pension, vacation, to quit, or for any other rights of a normal life. The trade union movement does not intervene in any way, because it is not 'official' work and because the worker cannot afford to pay the union membership. There is no supervision by any institution whatsoever.
One method of 'measures for employment' is to organize a crash-course, including months of field training. This course becomes mandatory for the unemployed and it is forced by threat of penalty. This course may not have anything to do with actual training, as means of realistically build-up the skills of an unemployed one. Also they do not ask for an opinion from the unemployed, at any stage.
ACTION-RELATED PENALTY OF REFUSAL
If the unemployed person refuses or quits from the measure provided for him, his social support is abolished. Suspension will be valid for a limited period or until he agrees to a new measure or finds a job. This also happens if the employer fires him, telling the dismissal was his (the now-unemployed ´s) own fault.
In this case, the person must apply for social benefit. Since this is a last-resort benefit, getting social benefit may require you to first liquidate all of your assets, and "eating" your house wares.
If you refuse taking any of these 'measures for employment' you submit yourself to a penalty, which is, reducing the monthly social benefit 20- 40%, for couple of months. It already is impossible to live a decent life in a country as expensive as Finland, even without unjust reductions.
Also, even these are minute sums we are talking about, the system takes weeks to pay out. The wavering of disbursement is bad enough, but it might be subjected even more unjustified cuts and reductions.
The Income Support Law in Finland, however, states that "the reduction can only be made provided that the reduction will not compromise the dignity of life, the means required for essential maintenance (of home) and the reduction cannot be otherwise unreasonable. Reduction can be for a maximum of two months at a time. " This does not apply in practice.
In the media there has been several reports about the pressure the social benefit workers are submitted to: to not to let people to know about their legal rights. Also many cases of document-hoaxing have occurred by some of the social benefit workers.
The Parliamentary Ombudsman has said he is aware that the ongoing social support under-budgeting is a violation of the Constitution. The legal system has had to intervene in the social benefit office's practices of the benefit payments several times, where the person's income and expenditures have been calculated to cause a loss of income for the applicant.
Despite this, both the social work and the employment office decisions are made with arbitrariness. This enables decision-making processes that effectively remove the legal rights from the unemployed.
POSSIBILITIES TO APPEAL
When an unemployed person is considered disobedient , the employer did fire him or even a fault with the information flow, the employment office clerk immediately sends out a message of abolishment to the payer (of the benefit) and refers the case to the employment office to their Labor Commission. The commission then calls for a (written)reply from the unemployed person, with a hefty list for attached documents, to be submitted within a time limit.
It takes several weeks to process. During this processing period, all benefits are cut from the unemployed.
After obtaining the reply from the Labor Commission, the unemployed person cannot begin appealing the decision, until he has sent the letter from the Labour Commission to the payer of his social benefit payer and got their decision of denial, which can be re-exported for weeks. Only after this opens up the opportunity to appeal the decision of Labor Commission.
Labor Commission Appeals has thus been the most difficult, complex and time-consuming. Appeals are also generally unsuccessful.
Hard-driven, tired, wiped out and broke the unemployed person is, however, in a situation where the mental and physical resources lack to go along to push the appeal process forward - even when his or her ability, knowledge and skills would meet the bureaucracy. The application process might take 1.5 years.
Noted also that, in addition, Finland has got several scolding from the Human Rights Court about elongated ligitations. Also the normal legal opinion is, that the accused must prove guilt. All of these unemployed-targeted practices require the accused to prove himself innocent.
Since man is thus completely dependent on the immediate disbursement of the benefit, he has practically no chance to appeal, but he has to do with decisions of the authorities and submit to the dictation, whatever kind they were.
Freedom of speech
The point where it states (in the new change of law) unemployment benefits can be suspended if the person has caused the 'measure of employement' to fail due their own actions, can be seen as denying the freedom of speech.
If he gives a negative criticism on the measure, it can be interpreted as an 'action of refusal'. In this case, blurting out an honest, negative opinion can be interpreted like that.
It has been reported that the state-funded associations for the unemployed were told not to comment on the new law, at the risk of losing funding.
CONSEQUENCES
These forced measures have caused a lot of negative consequences. They have certainly contributed to the problem of poverty in our country and in the public a surge of violence.
The direct consequences are:
-The depletion of Real-Paid-Jobs.
Many unscrupulous employers use the forced measures to save on labor costs.
The measures of employment, the commune used to have in order to employ the unemployed with Real Salary, have been turned into these non-paid 'training opportunities'. This distorts the job market.
-More Violence and protests
A lot of labor and social welfare offices have been experiencing violent outburst, and they have had to hire professional security officers. Only the most brutal cases brake the news-limit on media.
-More Fear and mental abuse
On both sides. Many of the office workers know they are doing wrong, but are forced to go on, in order to preserve their own jobs. Eventually the ones with conscience burn out and quit. This 'natural-selection' slowly results having only 'bad' social workers.
-Diversion of society.
Tens of thousands of young people have already refused to submit to the current system, and moved to an separate organized society. How do they live, it is not known. The older folk are removed from the statistics, so that official unemployment figures will be better for show.
The motion
This motion has been edited more than a month in open wide discussion and web services. It has been read by thousands of people participating also in the drafting and by people who served in the employment office.
FINAL WORDS
UN Universal Declaration of Human Rights mentions: Everyone has the right to work, free choice of employment, to just and favorable conditions of work and to protection against unemployment. Everyone is entitled without any discrimination to equal pay for equal work. Everyone who works has the right to just and favorable remuneration ensuring for himself and his family dignity and livelihoods, if necessary, which is complementary to other means of social protection.
EU Charter says, no one shall be required to perform forced or compulsory labor. Everyone has freedom of speech. This right shall include freedom of conscience and the freedom to receive and impart information and ideas without interference by public authority and regional boundaries. Everyone has the right to work and to pursue a freely chosen or accepted occupation.
The Finnish Constitution guarantees freedom of trade: Everyone has the right to legally earn a living, chosen work, occupation or means of living. The public authorities shall ensure the protection of labor.
It may seem incredible that, like Finland, recognized as a civilized country, would infringe against these declarations, and that here exists this kind of exploitation of the vulnerability of the unemployed.
Although the issue has been raised as a recognized anomaly in parliament, the media and presidential argumentation, in practice nothing has been done. The hegemony of a 'Nation of Law' is so strong in Finland, this reality is mostly dismissed.
But the truth is that large numbers of Finnish unemployed have been forced to work and works just now, against his will, without pay, under threat of punishment - which meets the definition of the ILO's "modern slavery". The alternative is completely untenable situation.
Finally, it is appropriate to make amendments to the Act itself, an interesting observation. Indeed, it has not been and there is no other purpose for this act (the change of law), than to allow unpaid forced labor.
The unemployed were punished already before the change in the law, if he did not accept training or employment. Legislative amendment only reason was that -now- he no longer can refuse unpaid work, as long as it is called 'the measure of employment'.
Hyvä Kaisa!
Tuota käännöstä olen jo odotellutkin. Ehdottelin tuota joulukuussa 2009 Suomi24:n Potkut ja työttömyys-palstalla. Asia sai jonkun tahon hermostumaan ja viestit poistettiin pikavauhtia.
Me suomalaiset olemme tarkkoja siitä mitä meistä maailmalla ajatellaan joten tuo on ainoa joskin epäisänmaallinen keino orjatöiden lopettamiseksi Suomessa, mutta silti parempi kun suora väkivalta.
Levittäkäämme tätä viestiä koko maalimalle, kaikille turuille ja toreille.
Heh.. mulle annettiin potkut koe-ajalla koska työn antaja halusi olla reilu etten saa karenssia.. palkkaa en tosin saanut vaikka paiskin hommia 6 h / pv.. kun oli pelkkä provisio eikä myyntityö onnistunut.
Toiminta täyttää ILO:n pakkotyömääritelmän ja rikkoo YK:n Ihmisoikeuksien Julistuksen artikloja, EU:n perusoikeuskirjaa, TSS-sopimusta sekä Suomen perustuslakia."
Kiitos paljon silmiäavaavasta kirjoituksesta.
Voisitko mahdollisesta antaa täsmällisempiä tietoja noista artiklojen, säädösten ym kohdista, jotka tässä tulevat kysymykseen? (kun kestäisi tunteja etsiä ne, ja itselläsi ne ovat kaiketi tiedossa) Kiitos etukäteen.
Saisinko julkaista tämän kirjoituksen ja käännöksen You Tube -videona, tekijän ja lähteen (J.L.n blogi) tietenkin mainiten?
Voisiko joku ystävällinen kääntää tuon saman Ruotsiksi tai Saksaksi. Kiitos.
Kukaan ei usko Jeesukseen, nyt tarvitaan oikeita marttyyreita! Ojalakko ehkä antaisi kuvaa arvottomien toimien arvosta, perse penkkiin kuukaudeksi, josko alkaisi tapahtumaan...
Ei vais, ei täällä, täällä kidutaan sillä perjantaipullon voimalla hamaan loppuun asti, kunnes etsitään tukeva oksa! Olisiko aika Eurooppalaistua, näyttää ulospäin kytenyt vihaisuus, raivo jonka kaltaista ollaan pelätty satoja vuosia... Kun maailman sotapesäkkeissä tulee paha ongelma eteen, paikalle hankitaan kourallinen Suomalaisia palkkasotilaita, annetaan pullo viinaa käteen, osoitetaan vihollisen pesäkkeitä ja alentuvasti todetaan, eette uskalla...
Vuorikin menee silloin nurin vaikka kirveen ja parin kranun voimalla!
Täällä vaan väännellään käsiä, kun herrat varastavat minkä kerkeää ja korruption maan tapana hyväksyvät, vaikka nyt ehkä vähän laitonta olisikin...
Alkaa olemaan liikaa ihmisiä, joilla ei mitään hävittävää ole, ei toivoa paremmasta, ei vaikutusmahdollisuuksia elämään. Ja vielä paljon aseita tavan kansalla, mikähän niitä herrojamme huolettaa?
Hyvä ja tosiaan faktaa nykypäivän Suomesta. Itsekion olen tehnyt käytännössä lähes vuoden orjatöitä rakennuksilla, samoja töitä ja yhtä tehokkasti kuin firman vakituiset miehet, sillä erotuksella vain etten tienannut kuin ppr:n ja 8 euron kulukorvauksen. Kyllä tosiaan karkeroittaa tämä TE keskuksen mielivaltainen kyykytys. Tästä asiasta pitää tosiaan pitää ääntä ja levittää myös muihin maihin tietoutta Suomen orjatyöhallinnosta.
Jokainen vielä demareita, kokkareita ja keskustaa nuoleskellut näkee viimesitään nyt että on aika äänestää oikeaa ja kansan puolia pitävää puoluetta seuraavissa vaaleissa. Nämä vanhat ylimieliset köyhälistöä vihaavat ja sitä tehtailevat puolueet ovat näyttönsä antaneet.
Jälleen kerran pistää silmään että PS:lainen kaveri nostaa näin tärkeän asian tapetille. Muiden puolueiden kannattajat korkeintaan syyllistävät työtöntä ja peesaavat vallanpitäjiä.
Juha Laavola. Jatka ja levitä sanomaasi kaikkialle ja jokaisen väärin kohdellun köyhän ja työttömän tietoisuuteen. Meitä päähän potkittuja on lähemmäs miljoona ja lisää tulee päivittäin. Yhdessä olemme vahvoja ja voimme potkia ketkut pois Arkadianmäeltä.
Tämä on niin totta. Tätä on käytetty jo 90-luvulla, ja itse asiassa edellisen laman jälkeisellä ajalla, mutta tänä päivänä tai ainakin 2000-luvulla tämä kyykyttäminen ja pissittäminen on ollut varmasti yleisempää ja härskimpää. Ne puolueet, jotka ovat olleet tänä aikana hallituksessa ovat tämän kyykyttämisen takana.
Kaikkia kommentteja en lukenut, mutta lisäisin työttömän kyykyttämiseen sen, että sosiaalitoimistossa toimeentutuen osalta toiminta on aivan villiä; sossussa tarkoituksella jätetään huomioimatta muunmuassa joitain menoja, jotka kuuluisi huomioon ottaa. Toiminta on hyvin järjestelmällistä; kokeillaan tajuaako asiakas, sillä sossu ja kunta ei menetä mitään, jos asiakkaaseen "kokeilee" mikä uppoaa ja mikä ei. Saadaan tilastot näyttämään vuoden aikana todellista paljon kauniimmalta.
Ohjeitakin ja lakia tulkitaan aivan oudolla tavalla ja kun asiakkaat väsytetään pitkittyneellä byrokratialla, tiedetään etteivät asiakkaat jaksa valittaa, vaan henkisen ja fyysisenkin väsymyksen alla alistuvat viranomaisten kyykyttämisen edessä. Sosiaalityöntekijät vaikuttavat olevan järjestään pihalla lainasäädännöstä kuin oman alansa ohjeistuksista. Ei noudateta lakia eikä sosiaali- ja terveysministeriön ohjeita toimeentulotuesta. Joko tahallaan tai sitten ovat täysin ammattitaidotonta porukkaa, joidenka työn pystyisin minäkin hoitamaan ilman koulutusta.
Kokemuksella tiedän mistä puhun. Olen joutunut "neuvomaan" Lappeenrannan sosiaalitoimisten työntekijöitä kerran ja toisenkin erinäisillä lakipykälillä, joita ovat jättäneet noudattamatta. Olen miettinyt muutamankin kerran, että kuinkahan montaa asiakasta sosiaalitoimiston virkailijat ovat pissittäneet vuosien varrella näissä asioissa?
Olen Lappeenrannassa tätä nykyä kaupunginvaltuutettu sekä Eteä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin valtuutettu.
Satu Virtala
Lappeenranta
"...kuinkahan montaa asiakasta sosiaalitoimiston virkailijat ovat pissittäneet vuosien varrella näissä asioissa?"
Aika montaa ja sama meno on kaikkialla muuallakin. On Lappeenrantalaisten onni, että olet Satu siellä.
Olen ihmetellyt aina näiden sosiaalitoimistojen virkailijoiden intoa tehdä laittomia, asiakkaalle epäedullisia päätöksiä. Saavatko he kiitosta esimiehiltään vai pelkästään sisäistä tyydytystä? Olen törmännyt täällä Vaasassa myös yhteen yleiseen edunvalvojaan, joka ei näytä tietävän kenen etua hän on ajamassa ja lainsäädännön tuntemus tuntuu myös olevan hukassa.
No niin, nyt on Persuilla mahdollisuus korjata noita aikoinaan edellisen sinipunan (kok+sdp) tekemiä orjuuttamispäätöksiä.
"Yhteiskunnasta erkaantuminen. Uutisoinnin mukaan kymmenet tuhannet nuoret ovat jo kieltäytyneet alistumasta nykyiseen järjestelmään, ja siirtyneet järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelle. Miten he elävät, sitä ei tiedetä."
Tästä usein syyllistetään nuoria, tai puhutaan hyysäävän alentavasti mielenterveys- tai päihde-ongelmista ikäänkuin vasiten syrjäytyneillä väistämättä olisi sellaisia.
Mutta kun ottaa huomioon minkälainen alentava pakkotyösysteemi on kyseessä, on enemmän kuin JÄRKEVÄÄ irtaantua siitä, jos se mitenkään on mahdollista!
Hienoa, että nuoret eivät alistu mätään systeemiin. Itsekin tekisi mieli taas vaihteeksi hieman syrjäytyä tästä nutturapäätätien johtamasta systeemistä.
Varusmiespalvelus on orjatyötä, koska valtio pakottaa vankilan uhalla töihin.
Työttömiä ei pakoteta. Jos he ottavat vastaan tarjotun työn, he saavat enemmän minun rahojani kuin jos eivät ota, mutta kukaan ei pakota heitä toisin kuin varusmiehiä. Naisia ei pakoteta.
Mä olen sitä mieltä, että Suomeen pitäisi saada kansalaispalkka, jotta voisin oikeesti tehdä vaikka provisiopalkkaista työtä epävarmalla tulopohjalla työn osalta.
Yrittäjää ei myös Suomessa kohdella hyvin. Se kun ei saa työmarkkintuke jos yrityksellä menee huonosti ja vaikka tulot olisi nolla niin, asumistuki, sossu ja sairasloma ovat ainoat tulon lähteet. Palkkatuki pitää taas siirtää työn tekijän tilille ja siitä yrittäjä ei saa penniäkään ja sekin on työn tekijän kannalta epäoikuden mukaisen pinei. Ja näin sitten syntyy näitä loispummiyrityksiä, jotka eivät itse osaa laittaa yritystään pyörimään niin että TES:n mukaisia palkkoja voitaisiin maksella.
Syytä olisi perustaa joka kuntaan "Kansalaisten Oikeuksien Puolustajat"-toimistoja.
Henry
Niin, vielä.., liittykää tähän ryhmään:
Auta hajottamaan tämä epäisänmaallinen hallitus!
http://www.facebook.com/event.php?eid=210516618983472
Henry
Työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin tai työharjoitteluun juuttuneilla on nyt mahdollisuus vaikuttaa asioihin järjestäytymällä. Suomeen on Italian tapaan (http://repubblicadeglistagisti.it) perustettu järjestö "Tasavallan harjoittelijat ja tukityöllistetyt THT ry" (kotisivut osoitteessa http://vaiheessa.tk).
Työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin sijoitettuja oli huhtikuussa yli 115 000. Määrä kasvoi edellisestä vuodesta 12 700:lla. Kun tällainen joukko järjestäytyy, on päättäjienkin pakko kuunnella.

Kommentoi 45 kommenttia