Vakuutusyhtiöiden mielivaltaako?
Luottotiedottoman vakuutusturva, mitä se on? Jos ihminen menettää luottotietonsa niin mm. vakuutusyhtiöt pitävät tälläistä ihmistä epäluotettavana hylkiönä, jolle ei mitään muita vakuutuksia myönnetä, kuin ajoneuvon lakisääteinen liikennevakuutus ja sekin kohtuuttomin ehdoin (vuoden vakuutusmaksu ennakkoon).
On pakko todeta, että vakuutusyhtiöt ovat päässeet vaikuttamaan lainsäädäntöön siten, että rikkaiden,sekä hyväosaisten omaisuus ja turvallinen elämä turvataan vakuuttamalla ja taloudellisissa vaikeuksissa olevan omaisuudesta, sekä elämästä viisveisataan. (kärsiköön nahoissaan)
Ne joilla on talous kunnossa eivätkä ole menettäneet luottotietojaan niin ne saa vakuutettua lähes kaiken haluamansa, mutta luottotiedoton ei käytännössä saa mitään muuta, kuin ajoneuvoon liikennevakuutuksen, josta voidaan korvata luottotietoisen ns. ”paremman kansalaisen” omaisuudelle sattuneet henkilö- ja omaisuusvauriot onnettomuustilanteessa. Toki luottotiedottoman liikennevakuutus korvaa myös luottotiedottoman ajoneuvossa olleiden henkilövahingotkin. Mitään muuta ei luottotiedoton nykyään saa vakuutettuakaan, johtuen vakuutusyhtiöiden mielivallasta ja lainsäätäjien piittaamattomuudesta vaikeuksissa olevia kohtaan.
Suomen perustuslain 15§ mukaan, jokaisen omaisuus on turvattu. Tuo on todellisuudessa vain tahra paperilla, sillä vain niiden omaisuus on mahdollista vakuuttamalla turvata, joilla ei ole taloudellisia vaikeuksia ja luottotiedot ovat kunnossa. Mikäli ei ole vakuutuksia ei ole turvaakaan.
Ns. ”paremmat kansalaiset” saavat vakuutettua kotinsa, matkansa, omaisuutensa, kesämökkinsä jne…., mutta luottotiedoton saa kärsiä kaikki vahingot omissa nahoissaan, koska eivät saa vakuutusta. Onko tämä oikeudenmukaista?
Monikohan luottotiedoton saa viimeviikon Asta myrskystä kohtuuttoman suuren taakan harteilleen siitä, etteivät vakuutusyhtiöt ole myöntäneet minkäänlaista vakuutusta omaisuudelle?
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Syrjintä on asia jonka kanssa olen paljon ollut tekemisissä. Juuri eilen tuli VKSV:stä yksi syrjintäpäätös, jossa syrjintää ei todettu...
Aikoinaan hoisin paljon ihmisten juttuja, etupäässä hallintoasioita, mutta sitten päätin tuon vapaaehtoistoimintani lopettaa. Lopetuspäätöksen tein sen jälkeen kun kuntalehti julkaisi jutun kahdesta syrjintätapauksesta jotka olin laittanut vireille: http://www.valtakunta.fi/Kuntalehti18-2009.php
Olen kuitenkin monta kertaa mm. suomi24:ssä luvannut, siellä kotivakuutusta ilman oleville ruikuttajille luvannut, että hommaan heille kotivakuutuksen. Yksikään ei ole ottanut yhteyttä - ja nyt siis olen "eläkkeellä" ;)
Yksi nainen aikoinaan eräässä kerhossa otti puheeksi sen, että hänellä on ok-talo ilman vakuutusta koska hän ei maksuhäiriön vuoksi saa vakuutusta. Lupasin hänelle, että hoidan hänelle vakuutuksen - hän ihan ilostui. Ja parin päivän päästä hän ilostui vielä enemmän kun vakuutusyhtiöstä soitettiin hänelle ja tarjottiin mahdollisuutta ottaa kotivakuutus. Tuo taisi tapahtua v.2007.
Suomessakin on sallittua ns. positiivinen erityiskohtelu. Negatiivinen erityiskohtelu on rikoslailla kielletty. Kuitenkin sitä esiintyy varsin laajalti:
http://petun.blogit.uusisuomi.fi/2010/08/01/yksinhuoltajien-ihmisoikeuks...
Nordeasta saa koti-ja matkavakuutuksen luottotiedotonkin. Muistakin yhtiöistä voi saada, jos osaa neuvotella.
Ehdottomia taitavat olla vain Pohjola ja If.
Luottotiedot voi menettää muutenkin kuin jättämällä velkansa maksamatta.
Törkeää sen sijaan on se, että ulosottomies voi mennä ihmisten tileille ja ulosmitata sieltä rahaa kysymättä. On ollut tapauksia jossa tilillä on ollut muiden rahoja, esimerkiksi vanhemman joka ei pysty itse asioitaan hoitamaan.
Josif Dzugasvili kommentoi:
3.8.2010 11.04
"Luottotiedot voi menettää muutenkin kuin jättämällä velkansa maksamatta."
Ai miten?
Ei se luottotietojen menettäminen ihan noin yksinkertaista ole :(
Josif Dzugasvili kommentoi:
3.8.2010 12.56
"Vaikka takaamalla lainan, jonka joku toinen jättää maksamatta."
Kun takaa lainan, sitoutuu maksamaan velan, jos velan omistaja sitä ei tee.
Yritäppä uudestaan.
#8. Sano se muutamalle tuhannelle vanhemmalle, jotka takasivat 80-luvun lopussa lastensa lainoja.
Ehkä pankin olisi syytä katsoa, kenet kelpuuttaa takaajiksi.
Sinänsä olet oikeassa, ettei kukaan pakota takauksiin, ainakaan fyysisesti.
Myös oikeusmurhan uhreja on olemassa, vaikka se ehkä sinusta kuulostaakin luonnottomalta, aivan kuten suomalainen köyhyyskin.
Moni alaikäinen saa yllätyksekseen huomata olevansa ulosotossa ja luottohäiriöinen heti täytettyään 18v. Näin käy jos vanhemmat ovat jättäneet esim. maksamatta alaikäisen lapsensa hammaslääkärimaksun muutama vuosi aikaisemmin.
Todella törkeää, että yhteiskunta kostaa näin lapselle vanhempiensa tekemisiä!
Jos ei ole luottotietoja eli ei ole kyennyt suoriutumaan vastuistaan, niin miten voi olla esimerksi metsää yms. omaisuutta, joka myrskyssä tuhoutuu ?
Silloin on taidettu harhauttaa velkojia.
A kommentoi:
3.8.2010 13.49
"Moni alaikäinen saa yllätyksekseen huomata olevansa ulosotossa ja luottohäiriöinen heti täytettyään 18v."
Paradoksi. Miten voi samaan aikaan olla alaikäinen ja täyttänyt 18 vuotta?
Sitä paitsi ihan puuta heinää. Velkaahan on se, joka velan on ottanut. Jos vanhemmat ovat ottaneet velkaa??? hammaslääkärimaksuihin, niin vanhemmat ovat vastuullisia velasta, ei lapsi. Lapsi ei sitäpaitsi edes saa lainaa.
"Todella törkeää, että yhteiskunta kostaa näin lapselle vanhempiensa tekemisiä!"
Miten yhteiskunta tähän liittyy? Jos vanhemmat ottavat lainaa, niin se on aivan heidän oma asia, ei yhteiskunnan.
#7: Se voi olla hyvinkin yksinkertaista. Saattaa mennä oman puupäisyyden piikkiin, mutta kävi näin: Sain ilmoituksen ulosottoon siirtyneestä pysäköintisakosta. Ryhdyin kummastelemaan, että minkä tähden, koska en ollut nähnyt mitään pysäköintisakkoa koskaan. Enkä myöskään karhulaskuja. No oli kuulemma kerran sellainen laitettu akkunaan. Ehkä joku oli sen ilkeyksissään pöllinyt, ehkä se oli lentänyt ilmavirrassa hevon tuuttiin. En nähnyt joka tapauksessa. Ajattelin, että ulosmitatkoon sitten sen kuluineen 60 euroa tilistäni, kun kerran oli niin pitkällä jo valmiiksi. Kuinka ollakaan, satuin olemaan pari viikkoa tuotannollisista ja taloudellisista syistä poissa työmaalta, jolloin tämän homman piti aktivoitua. Eihän se sitten aktivoitunutkaan, vaan tuli maksueste, kun en saanut juuri sillä hetkellä liksaa.
Tämä kaikki johti siihen, että este jäi päälle eikä rahaa peritty. Niinpä pysäköinninvalvoja ilmoitti asiakastietoon, jolla ei ole velvollisuutta edes ilmoitella asiasta etukäteen. Tuli häiriömerkintä, jossa mainittiin kutakuinkin, että todettu suppeassa ulosmittauksessa varattomaksi. Parin seuraavan päivän aikana asiaa selvitellessä saapui kirje, jossa luottoyhtiö irtisanoi luottokortin maksuhäiriömerkinnän vuoksi. Olin sattumoisin juuri hakemassa lainaa erästä hanketta varten. Pieleen meni maksuhäiriömerkinnän vuoksi. No, onneksi tällaisen suppeassa ulosmittauksessa tuomitun merkinnän saa poistettua maksamalla pläjäyksen velkojalle ja ilmoittamalla asiasta (hankkien tietysti itse todistuksen ja toimittamalla sen omatoimisesti asiakastietoon). Melko kohtuuttomia ongelmia tämä kaikki kuitenkin aiheutti alunperin neljänkympin (ja sinänsä aiheettomankin) parkkisakon vuoksi.
Eräällä tuttavalla puolestaan on pöytälaatikkofirma, joka joutui pienoisiin vaikeuksiin verottajan verotettua enemmän kuin mihin maksukyky antoi myöten. Sekin meni ulosottoon sitten. Tässä hommassa kävi niin, että ulosottomies peri aikansa tilistä verorahoja, kunnes homma oli kuitattu. Matkan varrella kävi kuitenkin myös siten, että joku muutaman kympin lasku päätyi epähuomiossa ulosottoon. Siitä huolimatta, että ulosottomies ulosotti joka kuukausi vissiin tuhatta euroa lähentelevän summan haltuunsa ja kuittaili sillä paitsi omia kohtuuttomia palkkioitaan, myös niitä veroja. Tälle muutaman kympin laskulle ei kuulemma riittänytkään jako-osuutta, vaan se jäi kuukaudesta toiseen maksamatta. Suurempi velka maksetaan siis ensin eikä pienempiä edes lyhennetä. Loogista, eikö totta. No maksuhäiriömerkintähän siitäkin tuli. Ilman etukäteisilmoitusta sen paremmin velkojalta, ulosottajalta kuin asiakastiedoltakaan.
Että niin helposti sitä menettää huonolla mäihällä ne luottotietonsa. Minusta onkin äärimmäisen outoa se, että tämmöinen rekisterimerkintä voidaan lätkäistä varoittamatta asianomaista henkilöä etukäteen mitenkään, vaikka kohtalona voi olla parin vuoden totaalinen mahdottomuus hoitaa asioitaan. Epäilemättä suurin osa ihmisistä hoitaisi tuommoisen muutaman kympin tai miksei isommankin ongelman vaikka viikon tai kahden etukäteisilmoituksen aikana.
Niin, unohtui mainita, että olin muuttanut ja ne karhulaskut olivat joutuneet vanhaan asuntoon, joka oli tyhjillään.
obs.
observateur kommentoi:
3.8.2010 14.05
"Ryhdyin kummastelemaan, että minkä tähden, koska en ollut nähnyt mitään pysäköintisakkoa koskaan. Enkä myöskään karhulaskuja"
Pysäköintisakosta tulee pari huomautusta ja n. 6 kk kuluttua homma menee käräjäoikeuteen ja sitä kautta ulosottoon. Jos maksaa sitten laskun, niin ei edes sinne.
Itseasiassa puhut sontaa, sillä perintälaskut on lähetetty samaan osoitteeseen, jolla sitten lopulta aktivoiduit.
15# Ymmärrän kyllä periaatteet.
Ulosottoselvityksessä pitää ilmeisesti kuitenkin ilmoittaa myös arvokas irtain eli periaatteessa ei velallinen voi mitään hirveän arvokasta omistaa, jos olen oikein käsittänyt.
#12 Turha viisastella klerk, tunnen tapauksen yksityiskohtaisesti.
Lapsen S äiti oli jättänyt S:n hammaslääkärilaskun maksamatta vuosia ennen kuin S täytti 18v. S:n äiti on itse ollut ulosotossa. Kun S oli täyttänyt 18v, kyseinen maksamaton vanha lasku laitettiin S:lle ulosottoon ja hänelle tallennettiin maksuhäiriömerkintä. Täten S joutui heti täysi-ikäiseksi tultuaan kärsimään huoltajansa aikoinaan maksamatta jättämästä laskusta. Mainittakoon vielä, että S:n vanhemmat olivat eronneet eikä hänen isälläänkään ollut mitään tietoa kyseisestä vuosia vanhasta maksamattomasta laskusta, ennen kuin S tuli 18v täytettyään näyttämään kauhuissaan ulosottomieheltä saamaansa kirjettä.
Vaikka S on nyt lähes 20v, hän ei voi saada edes puhelinliittymää omiin nimiinsä saatikka että luottotietohäiriö estää suoralta kädeltä moniin työpaikkoihin pääsemisen.
Yhteiskunta liittyy asiaan sikäli, että se voisi halutessaan estää tällaisen jälkikasvun rankaisemisen vanhempiensa tekemistä virheistä!
Velat ovat iso bisnes. Niitä niputetaan ja myydään kuin velkakirjoka, osakkeita tai parhaiten tunnettuja subprime lainoja.
Siksi jo pieniäkin velkoja ollaan niin innokkaasti ulosottoon niputtamassa, että saadaan myytävää arvopaperiparkkinoille.
Mikä oli minusta törkeää, oli eduskunnalta päätös myydä lama ajan velat ulkomaisille sijoittajille. Moni velka syntyi politiikkojen toimesta, väärän talouspolitiikan seurtauksena. Sitten nämä samat herrat ja rouvat päättivät myydä suomalaisten velat armottomille sijoittajille.
#16: klerk
Ei siihen nyt sontaa tarvita. Ne karhut löytyivät sitten samoihin aikoihin, kun homma levisi ulosottoon luukun vuokraajan mentyä asuntoon. Ulosottaja tiesi kyllä syystä tahi toisesta uuden osoitteeni. Ehkä se oli päivittynyt, en tiedä. Tuohon malliin homma kuitenkin meni. Joskus homma vaan lipeää käsistä ja lopputulos on hiukka normaalia ikävämpi.
obs.
"Monikohan luottotiedoton saa viimeviikon Asta myrskystä kohtuuttoman suuren taakan harteilleen siitä, etteivät vakuutusyhtiöt ole myöntäneet minkäänlaista vakuutusta omaisuudelle?"
Onk se paradoksi, jos on omaisuutta vaan ei varallisuutta?
Klerk,
Yleensä pysyt asiassa, ja kirjoitat asiaa, muuta nyt menit metsään pahemman kerran.
Otetaan yksinkertaisia esimerkkejä:
1. Henkilö A:n yritys ajautuu konkurssiin. A on taannut oman yrityksensä lainoja. Aikain saatossa A maksaa kaikki velkansa. Kaikki. Velat maksettuaan hän vaurastuu, ja voittaa jopa lotossa. Hänen tilillään on varoja satojatuhansia euroja. Hän omistaa suuren omakotitalon. Velkaa hänellä ei ole senttiäkään. Mutta vakuutuksia tai lainoja tai luottokortteja hän ei saa. Koska hän on varaton.
2. Henkilä B takaa henkilö C:n lainoja yhdessä useamman takaajan kanssa. C ajautuu vaikeuksiin, eikä maksa velkojaan, mutta hakeutuu velkajärjestelyyn, ja saa ison nipun velkoja anteeksi. Hän on velaton muutaman vuoden kuluttua. B:tä lukuunottamatta muut takaajat osoittautuvat varattomiksi. Niinpä alkuperäinen potti kaatuu kokonaan B:n vastattavaksi, vaikka C on päässyt velkajärjestelyn kautta vapaaksi kaikista veloistaan. C on siis vapaa vastuista, mutta B on täysimääräisesti vastuussa 15 vuotta; velasta joka on soviteltu ja kuitattu C:n ja pankin välillä.
Huonoa politiikkaa sinulta tällä kerralla.
ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA
www.markusreed.julkaisee.fi/138 ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:
MONET PENTTI LINKOLAN AJATUKSISTA OVAT OIKEITA.
Voi olla aivan tyytyväinen, että ei joudukaan niiden lain suojaa nauttivien kriminaali-firmojen nylettäväksi ja petkutettavaksi.
VAIHTUVAT SIVUT:
PÄÄKIRJOITUS: www.markusreed.julkaisee.fi/83
VIIKKO-LIITE: www.markusreed.julkaisee.fi/82

Kommentoi 23 kommenttia