Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Mäntsälän eteläpuolella oli tänään pienehkö maanjäristys ja voimakkuudeltaan se oli 2,8 magnitudiasteikolla. Olin itse tuolloin Järvenpäässä ja eipä tuo juuri isommalta tuntunut kuin ohikiitävän tavarajunan aiheuttama tärinä. Uudenmaan aluehallintoviraston pelastusylitarkastaja Matti Virpiaro oli kommentoinut mm. iltasanomille seuraavaa: ”Kyllä mannerlaattojen on täytynyt Japanin...
Eduskunnan hallituspuolueet osoittivat eilen eduskunnan välikysymysäänestyksessä luottamuksensa Kiviniemelle, opposition luottamusta Kiviniemi ja hallitus ei saanut. Onkin aiheellista kysyä, että luottaako kansalaiset Kiviniemeen ja hallituspuolueisiin enää, sen näemme 17.4 illalla. Silloin kansa on puhunut ja todellinen kansan tuomio on annettu. Kansalaisten tyytymättömyys nykyisiin...
Perustulo, tuo maaginen tulo, jota jotkut puolueet ovat esittäneet tienä onnellaan ja jonka pitäisi mukamas auttaa pienituloisimmat kansalaisemme köyhyyden ahdingosta, sekä byrokratiahelvetistä nopeasti ja sormia näpäyttämällä eroon. Monilla puolueilla näyttäisi näin eduskuntavaalien alla olevan perustuloajatus ongelmien ratkaisijana esillä. Toki ajatuksena ja ideana se on toimiva, mutta...
Bensiinin hinta on paikoitellen noussut jo yli 1,60€/L hintatasoon ja nousee edelleenkin. Näenkin polttoaineiden hinnannousussa korkeaksi riskejä. Pienituloisen palkansaajan, joka joutuu välttämättä kulkemaan autolla työmatkansa, ei kohta kykene enää käymään töissä, sillä rahat eivät yksinkertaisesti riitä enää polttoaineisiin ja muihin ajoneuvoveroihin. Polttoaineiden korkea hintataso tulee...
Pelaako kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen tietoisesti kokoomuksen oppositioon ainakin seuraavaksi neljäksi vuodeksi? Katainen on tänään linjannut, että kokoomus ei lähde hallitukseen, joka kiristää työn verotusta. Kataisen mukaan ansiotulojen verotus on puolueelle kynnyskysymys. Tuo linjaus on ilmeisesti tarkoitettu vastaukseksi perussuomalaisten eilen esittämän vaalitavoitteeseen,...
Toimeentulotuki, tuo viimeaikoina paljon uutisoitu ja keskustelua herättänyt tukimuoto on taas herättänyt median uutisoimaan toimeentulotuen epäkohdista. Kelan tutkimusprofessorin Olli Kankaan tuotua taas esiin toimeentulotuen epäkohtia heräsi mediakin ja sai jopa Demarikansanedustaja Tarja Filatovikin äimistelemään tilannetta, sekä varmasti ilmaantuu muitakin nykyisiä kansanedustajia...
Elettiin vuotta 2010 lokakuun loppua, kun mediassa uutisoitiin näyttävästi, etteivät vakuutusyhtiöt enää voi kieltäytyä myöntämästä kotivakuutusta vedoten maksuhäiriömerkintöihin, vakuutussopimuslain muutoksen vuoksi. Mutta yhä edelleen vakuutusyhtiöt kieltäytyvät myöntämästä kotivakuutusta maksuhäiriömerkintäisille kansalaisille. Kieltäytymisperusteluissaan ne vetoavat edelleenkin asiakkaan...
Pienimmät eläkkeet nousevat n. kuukauden päästä takuueläkkeen tultua voimaan, mutta..... Byrokraattihelvettivirkamiehet on keksineet, että sitä pitää erikseen hakea kelalta. Näin ne työllistävät itseään ja samalla he saavat lisäruuhkaa kelan muutenkin ruuhkaiseen tukihakemusbyrokratiahelvettiin. Pelkäämpä, että hakemuksia hylätään mielivaltaisesti ja näin saadaan vitkuteltua takuueläkkeen maksua...
Pakkoruotsin tilalle peruskoulujen yläasteille olisi hyvä saada jotain hyödyllistä opiskeltavaa. Asiaa pähkäiltyäni olen tullut siihen, että lakitietoutta olisi paljon hyödyllisempää opettaa kouluissa, kuin ruotsia pakolla. Peruskoulun päättäneillä ei nykyään välttämättä ole juurikaan paljoa tietoutta siitä, mitä oikeuksia ja velvollisuuksia heille on lainsäänännössä annettu. Näinollen...
Kelan köyhyystutkija Olli Kankaan mukaan suomen köyhien joukkoon on kasvanut ns. lähes tuloton kurjalisto, uutisoi yle. Hänen mukaansa ”- Kurjien joukko on kasvussa. Köyhienkin kesken tapahtuu eriarvoistumista. Niiden, jotka elävät pelkällä perustyöttömyysrahalla, köyhyysaste on jo 90 prosenttia. Ja noin puolet pelkkää kansaneläkettä saavista yksinäisistä ihmisistä elää köyhyysrajan...
Vakuutussopimuslakiin tuli muutos, joka tuli voimaan 1.11.2010. Tuon muutoksen mukaan vakuutusyhtiöt ei saa kieltäytyä myöntämästä vapaaehtoista vakuutusta vedoten asiakkaan maksuhäiriömerkintöihin, noin minä ainakin ymmärrän oikeusministeriön 29.10.2010 julkaiseman tiedotteen sanoman, jossa selkokielellä lukee mm. ”Vakuutusyhtiöt joutuvat jatkossa myös perustelemaan päätöksensä...
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla esittää, että työttömyysturvaa pitää leikata, jotta työttömät työllistyisivät. Etlan mukaan ihmiset pitää saada tekemään nykyistä enemmän työtä esimerkiksi työttömyysturvaa ja varhaiseläkettä leikkaamalla. Pöyristyttävä esitys, miten helvetissä tässä yhteiskunnassa aina pyritään iskemään koviten kaikkein köyhimpiin, pienituloisimpiin ja...
Pääministeri Mari Kiviniemi arvosteli tänään SDP:tä mm. köyhien unohtamisesta. Onkin aiheellista kysyä, että mitä konkreettista keskusta on saanut aikaiseksi köyhimpien kansalaisten hyväksi? Oma näkemykseni on, ettei yhtikäs mitään muuta, kuin tuloerojen entistäkin rajumman kasvun. Kiviniemen mukaan keskusta ei puutu perusturvaan. Onko tämä tulkittava myös siten, ettei perusturvan tasoa ainakaan...
Raimo Vistbackaa estettiin osallistumasta pohjoismaiden neuvoston keskiryhmän kokoukseen. Pohjoismaiden neuvoston keskiryhmien pääsihteeri Terhi Tikkala oli ylen uutisen mukaan aloitteellinen tuohon toimeen. Terhi Tikkala on myös Keskustan eduskuntaryhmän toimihenkilö. Pelkääkö KEPU perussuomalaisia jo noin paljon, että estetään kokouksiin osallistuminenkin? Käsittämätöntä kepulointia...
E 10 bensiini tulee ja se ei käy kaikkiin autoihin. Katsellessani listaa siitä, että mihin ajoneuvoihin se käy, niin kiinnittyi huomioni siihen, että pääsääntöisesti se käy 2000- ja siitä ylöspäin oleviin vuosimalleihin. Vanhemmista ajoneuvoista ei ollut mitään mainintaa, joten en tiedä, käykö kyseinen polttoaine niihin. Mikäli ei käy niin ainoa vaihtoehto on ostaa kalliimpaa 98 oktaavista...
Juha Laavola
Kerava
Perussuomalaiset
Luottamustoimeni Keravalla:
Varavaltuutettu, Keravan Energian hallintoneuvoston jäsen, Kasvatus- ja opetuslautakunnan varajäsen ja hyvinvointivaliokunnan jäsen.
Näytä koko profiili
Lue tietoa blogipalvelusta niin pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?